Aleksander Barkovin maali ällistyttää, myös ex-suomalaistähti ylistää: ”Mitä!? Hattu päästä ja syvä kumarrus”
Kuva: Getty Images
Florida Panthersia kipparoivan Aleksander Barkovin viimeöinen maali sai kiekkoyleisön haukkomaan henkeään laajalla skaalalla. Suomalaissentteri sivalsi 4-3-johto-osuman huimalla tavalla läpiajon päätteeksi jalkojen välistä. Edes vastustajan kintereillä roikkuminen ei pysäyttänyt.
Täysosuman arvoa nosti sen komeuden ja vastustajan täydellisen nöyryytyksen lisäksi se, että peli oli ennen maalia tasan. Kyseisen, tuhannen taalan paikan tuhlaaminen ei siis olisi ollut missään tapauksessa hyvästä.
Suomalaista intoutui kehumaan myös ex-tähtipelaaja, NHL:ssäkin aikoinaan muutamia kymmeniä otteluita pelannut kolminkertainen Suomen mestari Esa Pirnes.
– Mitä!? Hattu päästä ja syvä kumarrus. On se maaginen pelaaja! kaksinkertainen MM-pronssimitalisti hehkutti lyhyesti, mutta paljonpuhuvasti.
Tähdittämänsä joukkueen mahdollisesti tärkein pelaaja ja kapteeni on sivaltanut tämän talven 57 kamppailussa tehot 22+35=57. Murheellisesta tehotilastosta -19 ei kannalta eikä edes pidä vetää liian suuria johtopäätöksiä.
Florida on ollut pitkälti koko talven totaalisen sekaisin joukkueena. Panthers on esimerkiksi päästänyt 193 maalia, joka on valitettavasti isoimpia määriä koko sarjassa. Pantteripaidoilla on tällä hetkellä matkaa pudotuspeleihin 11 pinnaa. Toisaalta Floridalla on otteluita vähemmän pelattuna kuin pahimmilla kilpakumppaneilla, eli itäisen konferenssin sijojen 6-9 joukkueilla. LUE MYÖS: Aleksander Barkovilta käsittämätön näytös – iski tehot 3+1 ja vastasi yhdestä kauden hienoimmista maaleista!LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uutispommi: NHL-megalupaus Gavin McKennaa uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Jättitreidi! Artemi Panarin kaupattiin yllätysseuraan
- New Jersey ja St. Louis vaihtokaupoilla: 800 NHL-pelin veteraani treidattu
- Edmonton Oilersin maalivahtiosasto uusiksi – Calvin Pickardin kohtalo selvillä
- St. Louis Blues iski ykkössentterilleen järkälemäisen hintalapun – ”Tähtitieteellistä”
- NHL:ssä jysähti huima uutispommi – Juuse Saros teki hämmentävän paljastuksen IS:lle
- Leijonien olympiajoukkueesta ulos jätetty taituri liekeissä NHL:ssä!
- Aleksander Barkovista tipahti huima tieto
- Sportsnet: Kanada menetti tärkeän pelaajan – NHL-mestarihyökkääjä kutsuttiin olympialaisiin!
- Yksi tippui pois – Leijonien olympiajoukkueeseen uusi vahvistus NHL:stä!
- Patrik Laineesta kutkuttava siirtohuhu – tämä pelaaja vaihtonappulana?
- Sebastian Aho nousi NHL:n kaikkien aikojen tilastossa – ohitti Connor McDavidin
- Sportsnet: Kanada menetti tärkeän pelaajan – NHL-mestarihyökkääjä kutsuttiin olympialaisiin!
- Pekka Rinne Urheilucastissa: Vezina-voittajaa houkuteltiin NHL-tähtisikermän riveihin
- Aleksander Barkovista tipahti huima tieto
- Yksi tippui pois – Leijonien olympiajoukkueeseen uusi vahvistus NHL:stä!
- Atro Leppänen: uusi NHL-sopimus kouraan!
- Matvei Mitshkov sai rajua kritiikkiä – päävalmentaja haukkui ”rapakuntoisen” superlupauksen lyttyyn
- St. Louis Blues iski ykkössentterilleen järkälemäisen hintalapun – ”Tähtitieteellistä”
- Kova päätös: Edmonton näytti NHL-konkarille ovea!