Nouseeko Chicago Blackhawks mukaan pudostuspeleihin? Megatähti itsevarmana: ”Olen paremmassa kunnossa kuin 20-vuotiaana”

Chicago Blackhawksin 30-vuotias megatähti Patrick Kane oli yksi viime viikonlopun NHL:n tähdistötapahtuman konkareista.
Kolme Stanley Cupia voittanut jenkkilaituri on luottavainen sen suhteen, että joukkueen kaiken voittaneen rungon tankissa on vielä riittävästi bensaa seuran nostamiseksi jälleen voittavalle tasolle. Ainakin itsensä suhteen tuleva Hall of Fame -pelaaja on itsevarma.
– Tiedän pelanneeni jo pitkään, mutta tunnen oloni edelleen hyväksi. Kroppani voi paremmin ja paremmin. Toivon pelaavani vielä pitkään, koska rakastan tätä, Kane kertoo Chicago Sun-Timesin haastattelussa.
– Sanoisin, että tunnen itseni fyysisesti paremmaksi kuin 20-vuotiaana. Olen parempi luistelija, laukaukseni on kehittynyt. Olen oppinut paljon itse pelistä. Olen ehdottomasti viisaampi pelaaja nykyään, kokonaisuutena parempi, mies jatkaa.
Kun Chicago lasketteli aiemmin runkosarjan läpi odotellen pudotuspelejä, joutuu joukkue pelaamaan nykyään koko kauden pudotuspeliasenteella tavoitellessaan paikkaa kevään tosipeleissä.
Tuo näkyy myös Kanen pelikuormassa, sillä yli 22 minuuttia illassa jäällä viihtyvä supertähti on vastannut huutoon nakuttamalla tällä kaudella jo tehot 29+42=71. Mies on tällä hetkellä pisteissä mitattuna jopa uransa kovimman kauden (2015+16) tahdissa, jolloin pisteitä kertyi runkosarjassa 106.
Mies kehuu myös Chicagon ikääntyvän ja kaiken jo voittaneen rungon asennetta huolimatta parin viime kauden heikosta menestyksestä.
– Voittaminen on kaikki kaikessa. Täällä on paljon voittamaan tottuneita pelaajia. Kun homma ei toimi, jokainen haluaa olla osa ratkaisua. He kaikki haluavat tehdä osansa ongelman ratkaisemiseksi.
Chicagolla on vielä ohuet saumat mukaan kevään pudotuspeleihin, joskin sen ero viimeiseen pudotuspelipaikkaan on All-Star-tauolla jo seitsemän pisteen mittainen.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Carter Hart tekemässä NHL-sopimuksen!
- Chicago jysäytti jättidiilin!
- Kausiennakko 2025-26: Utah Mammoth
- Buffalo Sabres on kokenut kirvelevän suomalaistakaiskun
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Kausiennakko 2025-26: Anaheim Ducks
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue