Mikko Koskisen syrjäyttämä Edmonton-veskari voitti vihdoin – tilastot silti valovuoden päässä suomalaisesta!
Kuva: Getty Images
Mikko Koskisen Edmonton Oilersin ykkösvahdin paikalta ainakin tilapäisesti syrjäyttämä Cam Talbot kirjautti pitkästä aikaa voiton yön NHL-kierroksella!
Tappio ei ollut kaukana tälläkään kertaa, sillä Oilers kiri pelin kriisijoukkue St. Louis Bluesia vastaan tasoihin varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla voittaen lopulta Connor McDavidin voittolaukauskilpailussa viimeistelemän maalin turvin lukemin 2-3.
Todella vaikean alkukauden pelanneen Talbotin edellinen voitto tuli lokakuun lopulla Chicago Blackhawksia vastaan. Tuon jälkeen mies on nähty ennen viime yötä tolppien välissä kuudessa ottelussa, joista jokainen päättyi Oilersin tappioon.
Kahdeksassa ottelussa Oilersin maalilla marraskuun aikana torjunut Koskinen puolestaan nappasi pelaamissaan otteluissa komeat kuusi voittoa, eikä joukkueen voittavasta maalivahdista ole viimeisen reilun kuukauden aikana ollut pienintäkään epäselvyyttä. Koskinen oli aloittanut Oilersin neljä aiempaa ottelua.
Koskisen tilastot tältä kaudelta ovat komeaa luettavaa. Mies on voittanut 12 startistaan kahdeksan. Miehen torjuntaprosentti 92,5 sekä päästettyjen maalien keskiarvo 2,23 ovat NHL:n kärkitasoa.
Talbotin vastaavat lukemat 16 ottelussa ovat kuusi voittoa, 89,2% ja 3,19.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Utah julkisti ison diilin luottopakkinsa kanssa
- Melkoinen ero rahassa: Columbus ja maalivahti Jet Greaves kaukana toisistaan välimieskäsittelyssä
- Chicago Blackhawks jättivahvistuksen kintereillä – Connor Bedard innostui: ”Mahtava pelaaja”
- Montreal Canadiens julkisti uusia sopimuksia – haaviin ex-NHL-päävalmentaja
- Minnesota Wild haluaa Dylan Larkinin – torppasi toisen tähden siirron seuraan
- New Jerseyn kolminkertainen Stanley Cup -mestari: KHL-sopimus
- The Athletic: Patrik Laineen ympärillä tapahtuu nyt
- NHL-ura on ohi – ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- The Athletic: Eeli Tolvasen tilanteesta tuli uusi tieto
- Kapteenilta tylyä tekstiä Mikko Rantasen visiitistä Carolinassa – ”Suoraan sanottuna”

- Connor Bedard allekirjoitti jättidiilin – nousi NHL:n palkkakuninkaiden joukkoon