NHL-pomo Gary Bettman arvioi ensi kauden palkkakattoa – summa voi nousta jopa viisi miljoonaa nykyisestä

NHL:n komissaari Gary Bettman arvioi kauden 2019-2020 palkkakaton olevan näillä näkymin 83 miljoonan dollarin eli noin 72,7 miljoonan euron luokkaa.
Palkkakatto on ollut suurennuslasin alla liigan pelaajayhdistyksen ja seurojen omistajien työehtoneuvottelujen junnatessa paikoillaan.
NHL:n palkat ovat olleet nousussa etenkin tähtipelaajien osalta. Kuluvalla kaudella palkkakaton yläraja on 79,5 miljoonaa dollaria. Sitä edellisellä kaudella summa oli jopa 4,5 miljoonaa vähemmän.
Liigapomo Bettman vahvisti tiistaina pidetyssä NHL:n hallintoneuvoston kokouksen ensi vuoden kattosumman pysyvän todennäköisesti suunnilleen huhutuissa lukemissa.
– Vaikka tämä on vain arvio – jotkut saattaisivat sanoa sitä jopa arvaukseksi, olemme olleet aika hyvin oikeassa tästä. Uskomme sen olevan noin 83 miljoonaa dollaria, siihen suuntaan, liigajehu sanoi lehdistölle Top Global Newsin mukaan.
– Se saattaa olla miljoonan enemmän tai vähemmän, mutta se luku, josta olemme puhuneet seuroille on 83 miljoonan luokkaa. Se olisi noin kolme ja puoli miljoonaa enemmän kuin tällä kaudella, liigajehu arvioi.
Pelaajat voivat nostaa palkkakattoa neuvottelupöydässä viidellä prosentilla niin sanotun prosentti-inflaattorin oikeudellaan. Viime kaudella NHL:n pelaajayhdistys teki vain 1,25 prosentin korotuksen. NHLPA jättää maksimikorotuksen käytön harvoin välistä.
Jos palkkakattoa nostettaisi pelaajien toimesta tällä kertaa viiden prosentin maksimimäärän verran, voisi ensi kauden katto nousta jopa 85 miljoonaan dollariin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- James van Riemsdykin uusi NHL-seura selvisi!
- Watson: Tässä Jesse Puljujärven ensi kauden seura – ei sittenkään Luganoon?
- Colorado Avalanchen tehomies vaihtaa seuraa: Solmi rahakkaan sopimuksen
- Nyt puhuu Mitch Marner: Tämän takia valitsi Vegasin – näpäytti Torontoa
- NY Rangers ja Carolina pyöräyttivät ison treidin – tähtipakille jättisopimus
- Mikael Granlund löi hurjalla tavalla rahoiksi – yllättävä NHL-seura nappasi!
- Montrealilta yllätyshankinta – Patrik Laine sai uuden suomalaisen pelitoverin!
- Corey Perryn uusi NHL-seura selvisi!
- Joel Armia vaihtaa seuraa NHL:ssä – tässä uusi osoite
- Nyt jysähti – Brock Boeser teki todellisen yllätysratkaisun!
- TSN: Mikael Granlund vaihtaa NHL-seuraa!
- Fanit haltioissaan – NHL-superlupaus valitsi huikean pelinumeron!
- Toronto Maple Leafs rysäytti jättidiilin pöytään!
- Kova kohtalo: Carolina näytti suomalaispelaajalle ovea!
- 50 miljoonaa dollaria! NY Islanders kiinnitti tähtipelaajansa jättisopimuksella
- Mikael Granlund löi hurjalla tavalla rahoiksi – yllättävä NHL-seura nappasi!
- Corey Perryn uusi NHL-seura selvisi!
- Kasperi Kapanen jatkaa Edmonton Oilersissa – näin kävi palkalle
- Boston Bruins kiinnitti maalitykkinsä: kuuden vuoden jättisopimus
- Vladimir Tarasenko kaupattu NHL:ssä