New York Islandersin osaomistaja Charles B. Wang on kuollut – ”NHL on menettänyt tänään kallisarvoisen ystävän”

New York Islanders tiedottaa seuran osaomistaja Charles B. Wangin kuolleen. Wang oli suuri syy, miksi seura säilyi Long Islandilla 2000 luvulla. Hän ymmärsi seuran tärkeyden alueelle ja osti ison siivun joukkueesta, vaikka oli elämässään käynyt vain yhdessä kiekkopelissä. Vuonna 2016 hän pienensi osuuttaan Islandersista.
New York Islandersin GM Lou Lamoriello ylistää menehtynyttä miestä.
– Charles Wang oli suuri mies. Hän aina puhui rakkaudestaan Long Islandin yhteisöä ja sen intohimoista fanikuntaa kohtaan. Long Islandilla ei olisi jääkiekkojoukkuetta ilman Charlesia. Mikä tärkeintä, olemme kaikki menettäneet hyvän ystävän. Sympatiamme ovat hänen vaimonsa Nancyn ja heidän lastenta Kimberlyn, Jasminen ja Cameronin kanssa, Lamoriello sanoo.
Myös NHL-komissaari Gary Bettman kommentoi Wangin poismenoa.
– NHL on menettänyt tänään kallisarvoisen ystävän, kun New York Islandersin osaomistaja Charles Wang on menehtynyt. Hänen sitoutumisensa ja intohimonsa hänen rakastamalleen Islandersille oli yhtä suurta kuin hänen omistautumisensa Long Islandin yhteisölle, Bettman kommentoi NHL:n Twitter-tilillä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria yritetään houkutella Eurooppaan
- Colorado-pomolta raju väite Mikko Rantasesta
- Nathan MacKinnon houkuttelee Sidney Crosbya Coloradoon? ”Tämä ei ole vitsailua”
- KHL-pistelinko solmi NHL-sopimuksen – tässä uusi seura