NHL:stä on muodostunut lähivuosina sarja, jossa elementit kuten nopeus ja taito ovat muita määrääviä tekijöitä.

Tällöin esiin nousee nuoruus ja sieltä kantautuvat voimat, jotka tukevat nimenomaan näitä elementtejä. ”Vanha” ja kokenutkin pelaaja pystyy tottakai dominoimaan terävällä luistelullaan ja taitavalla kiekonkäsittelyllään. Katsokaa vaikkapa Toronto Maple Leafsin 39-vuotiasta Patrick Marleauta. Hänessä ikä ja koko eivät juurikaan paista – etenkään negatiivisesti.

Ennen kuin asia karkaa lapasesta, niin keskitytään jälleen Marleauta noin 20 vuotta nuorempiin pelaajiin. Alkava kausi pitää sisällään ison kasan todellisia huippunimiä. Eturivissä on kuitenkin muutama selkeä ykkösnimi, jotka taistelevat NHL:n parhaan tulokkaan tittelistä.

Kuva: Gettu Images

1. Elias Pettersson (Vancouver Canucks)
NHL-varaus: 2017 – 1. kierros, numero 5

19-vuotias ruotsalaissentteri ei ollut vuosi sitten fyysisesti riittävän vahva noustakseen mukaan NHL-ympyröihin. Niinpä nuorukainen aloitti kautensa Ruotsin pääsarjassa (SHL), joka oli samalla hänen ensimmäinen vuotensa kyseisellä tasolla.

Växjö Lakersin paidassa esiintynyt Pettersson nousi välittömästi sarjan kuumimmaksi pelaajaksi voittaen SHL:n pistepörssin 56 tehopisteellään (24+32). Keväällä sama meno jatkui ja vasen käsi alhaalla pelaava hyökkääjä voitti myös pudotuspelien pistepörssin. Tähän tarvittiin lopulta 13 ottelua, 10 maalia ja yhdeksän syöttöpistettä.

Tulevalla kaudella Pettersson pääsee esiintymään Canucksin kakkosketjussa. Erinomainen kahdensuunnan sentteri, joka tulee saamaan paljon tulosvastuuta.

Kuva: Getty Images

2. Casey Mittelstadt (Buffalo Sabres)
NHL-varaus: 2017 – 1. kierros, numero 8

Yhdysvaltalaissentteri pääsi jo viime kaudella esiintymään Sabres-paidassa. Tuloksena kuusi ottelua ja tehot 1+4. Pelaaminen näytti jo tuolloin hyvin NHL-valmiilta, ja nyt 19-vuotias taituri pääsee aloittamaan suoraan isolta näyttämöltä.

Mittelstadtin näytöt eivät jäänee suinkaan muutamaan Buffalo-peliin. Nopeajalkainen, taitava mailankäsittelijä pelasi myös alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, joissa hän nappasi turnauksen pistekuninkuuden 11 tehopisteellään (4+7). Seuratasolla Mittelstadt edusti Minnesotan yliopistoa, jossa hän pelasi 34 ottelua tehoin 11+19 (30).

Sabresissa hänet nähtäneen joko kakkos- tai kolmosketjun keskellä. Todella kova haastaja Petterssonille.

Kuva: Getty Images

3. Miro Heiskanen (Dallas Stars)
NHL-varaus: 2017 – 1. kierros, numero 3

Heiskanen on suomalaisittain yksi kiinnostavimmista pelaajista tulevalla kaudella. HIFK:n paidassa komean runkosarjan ja pudotuspelit esittänyt nuorukainen pelasi kaiken kaikkiaan 44 ottelua tehoin 14+18 (32). Palkittiin ansaitusti SM-liigan parhaaksi puolustajaksi.

Heiskaselle karttui lisäksi arvokisakokemusta niin olympialaisten, Nuorten MM-kisojen kuin aikuisten MM-kisojenkin kautta. Kaiken kaikkiaan vuosi piti sisällään niin paljon, että heikompaa hirvittäisi. Ei Heiskasta. Puolustaja pelasi vahvasti läpi kauden ja säväytti niin liikeellään kuin kiekollisella osaamisellaankin.

Dallasissa Heiskanen saa rutkasti vastuuta ja peliaikaa neljän kärkipuolustajan joukosta. Harjoituskaudella nähtiin sen verran vahvaa esittämistä, ettei hänellä ole mitään esteitä jäädä ulos Calder Trophy –taistosta.

Kuva: Getty Images

4. Andrei Svetshnikov (Carolina Hurricanes)
NHL-varaus: 2018 – 1. kierros, numero 2

Jeff Skinner lähti kesällä Buffaloon. Ei hätää, Carolina sai hänen tilalleen 189-senttisen venäläistaiturin, josta voi tulevaisuudessa odottaa jopa Skinneriäkin kovempaa maalipiiskaa.

Päättyneellä kaudella Svetshnikov pelasi 44 OHL:n runkosarjaottelua ja takoi hirvittävät 40 täysosumaa. Kokemusta tarttui myös Nuorten MM-kisoista, joissa laitahyökkääjän paikalla viilettävä snaipperi pelasi viisi ottelua tehoin 0+5.

Miinuskohtana sanottakoon, että Svetshnikovilla ei ole vyöllään ainuttakaan peliä aikuisten tasolta. Ainoastaan viisi peliä NHL:n harjoituskaudelta, jossa 18-vuotias venäläinen onnistui tekemään viisi tehopistettä (2+3). Kaiken kaikean tekeminen kuitenkin vakuutti Hurricanesin valmennusjohdon ja nyt Svetshnikov pääsee aloittamaan suoraan ylhäältä.

Kuva: Getty Images

5. Anthony Cirelli (Tampa Bay Lightning)
NHL-varaus: 2015 – 3. kierros, numero 72

Cirellin nousua NHL-tähteyteen on hidastanut ennen kaikkea hänen heikko vartensa. Aikoinaan melkoinen ”luuviulu”, jolla ei ollut kokonsa puolestaan mitään asiaa isojen ja vahvojen pelaajien keskelle. Taitojen puutteesta ei todellakaan ole kyse, sillä niitä hänellä kyllä riittää.

Viime kausi oli kuitenkin käänteentekevä vuosi. Kanadalainen sai hankittua lisää lihaa luidensa ympärille ja hän pääsi pelaamaan 18 runkosarja- ja 17 pudotuspeliottelua Tampa Bayn riveissä. Etenkin kausipelit sujuivat hienosti ja Cirelli onnistui tekemään niissä tehot 5+6.

Nyt sentterillä on takanaan jälleen yksi hyvin treenattu kesä ja Cirelli voi olla Calder-taistossa todellinen villihevonen.

Haastajat: Rasmus Dahlin (Buffalo), Martin Necas (Carolina), Brady Tkachuk (Ottawa Senators), Kristian Vesalainen (Winnipeg Jets)

Niko Leinonen
Twitter: @leiskaniko