Ottawa Senatorsin veteraanihyökkääjän sairasloma venynyt odotettua pidemmäksi – paluu täysin hämärän peitossa!

Ottawa Senatorsin veteraanihyökkääjä Marian Gaborikia ei nähdä joukkueen perjantaina alkavalla harjoitusleirillä.
36-vuotias slovakialaishyökkääjä kävi keväällä selkäleikkauksessa, jossa korjattiin miestä vaivannut välilevyn pullistuma, eikä hän pysty toistaiseksi harjoittelemaan.
– Hän kärsii edelleen selvävaivoista, eikä ole kunnossa, Senatorsin GM Pierre Dorion toteaa TSN:lle.
Huhtikuussa miehen toipumisajaksi ennustettiin kahdeksaa viikkoa, joten toipuminen ei ole sujunut aivan odotetulla tavalla. Dorion ei osannut kertoa tarkempaa aikataulua pelaajan paluusta.
Toronto Sunin mukaan Gaborik on mahdollista laittaa pitkäaikaisesta loukkaantumisesta kärsivien pelaajien listalle, jolloin vakuutus korvaisi 80 prosenttia hänen 4,875 miljoonan dollarin kausipalkastaan.
Minnesota Wildin vuoden 2000 ykkösvarauksen tehot ovat viime vuosina laskeneet melkoisesti huippuvuosista.
Viime kaudella hän teki Los Angeles Kingsissa ja Senatorsissa pelaamissaan 46 ottelussa tehot 11+10=21.
Koko NHL-urallaan Gaborik on pelannu 1035 ottelua, joissa on summannut 407 maalia ja 815 tehopistettä. Hän on taalaliigan nykyisten aktiivipelaajian kaikkien aikojen maalipörssissä kuudentena.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Entinen kärkivaraus kaupattiin NHL:ssä – alla huippukausi Ruotsissa
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli