Olli Juolevi sai tärkeää apua kokeneelta ex-pakilta – se voi siivittää hänet NHL:ään asti: ”Tasaisuutta tuli paljon”
Kuva: Getty Images
Urallaan 878 ottelua NHL:ssä pelannut Sami Salo oli viime kaudella Olli Juolevin mentori. TPS:n apuvalmentajan täsmävinkeillä Juolevi lähtee nyt valtaamaan paikkaa Vancouver Canucksin NHL-miehistöstä.
Viime kausi oli todella tärkeä osa nuoren huippulupauksen kehitystä.
– Olli pelasi meillä nousujohteisen kauden. Kasvoi pelaajana ja ihmisenä sillä tavalla, että oppi vähän ammattilaistyyliä. Pelasi miehiä vastaan ja oli loppupeleissä meidän parhaimmistoa puolustuspäässä. Se antaa hänelle hyvät edellytykset tulevaan kauteen, Salo uskoo NHL Suomen haastattelussa.
TPS:n riveissä Juolevi sai runsaasti jääaikaa sekä kehittyi huimasti monella osa-alueella.
– Kamppailupeli tietenkin. Kun miehiä vastaan pelaa, on kamppailut paljon kovempia ja vaativampia. Se oli osa-alue, jota painotettiin ja missä hän kehittyi huimasti kauden aikana.
– Toki myös fyysinen kunto oli sellainen. Meille tullessaan hän oli vielä aika raakile ja takana monta kesää, jolloin ei ole saanut ehjänä treenata. Siinäkin osa-alueella mentiin eteenpäin.
– Sitten myös pääkopan kestäminen. Ei aina turhaudu, vaikka hommat ei kulje kuten pitäisi. Silloin kun hän tuli, hän turhautui ja otti itseensä, jonka vuoksi peli ehkä vähän ailahteli. Tasaisuutta tuli paljon. Ei jäänyt pieniin epäonnistumisiin kiinni, Salo luettelee.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jarmo Kekäläinen laittaa rahaa palamaan – syvyyshyökkääjälle 17,5 miljoonan sopimus
- Patrik Laine: täysin uusi siirtoskenaario!
- Jesperi Kotkaniemi: nyt tapahtui yllätyskäänne!
- Hurja paljastus: Jarmo Kekäläinen oli hankkimassa Connor Hellebuyckia – suomalaisen sisältänyt kauppa kaatui viime hetkellä
- Anaheim Ducks kauppasi tähtipuolustaja John Carlsonin
- Carolinalle karuja uutisia: tähtihyökkääjä pitkälle sairaslomalle
- NHL:n siirtomarkkinoilla on kaksi supertähteä, jotka eivät kiinnosta ketään
- San Josen duunarihyökkääjä löi rahoiksi! Kouraan 10 miljoonan dollarin diili – fanit riemuissaan
- Tässä ovat kaikki 13 NHL-varattua suomalaista!
- Jarmo Kekäläinen jysäytti NHL-draftin jättiyllätyksen – fanit raivona: “Hullua”

- Vihdoin se tapahtui – Mason McTavish vaihtaa NHL-seuraa!
- Tässä ovat kaikki 13 NHL-varattua suomalaista!
- Anaheim Ducks kauppasi tähtipuolustaja John Carlsonin
- Iso kauppa: JJ Peterka vaihtaa NHL-seuraa!
- Hurja paljastus: Jarmo Kekäläinen oli hankkimassa Connor Hellebuyckia – suomalaisen sisältänyt kauppa kaatui viime hetkellä