Hurja ilmestys! Jättiläisen kokoinen NHL-lupaus herättää kiinnostusta: ”Hän on hirviö”

Kaksi vuotta sitten kesällä, Tampa Bay Lightning varasi 6. kierroksella venäläispuolustaja Oleg Sosunovin. Moni ei tiennyt tuolloin 18-vuotiaasta kiekkoilijasta juuri mitään.
– Hän on… massiivinen, hyökkääjä Chase Wouters kuvaili Sosunovia The Athleticille kesäkuisella tulokasleirillä.
204-senttinen ja 102-kiloinen Sosunov pelasi viime kaudella WHL-seura Moose Jaw Warriorsissa, jossa hänen kokonsa herätti suurta kiinnostusta.
– Kun joukkueet lämmittelivät ennen ottelua, vastustajat katselivat häntä ihmeissään: ”Voi luoja, tuo kaveri on iso”. On olemassa kuva, jossa seison vierekkäin hänen kanssaan. Olin pelatessani iso kaveri, mutta tämä jätkä on hirviö, sanoi Moose Jawin päävalmentaja Tim Hunter.
Hunter kuvailee Sosunovia taitavaksi, kokoisekseen hyvin liikkuvaksi puolustajaksi, joka omaa pelottavan laukauksen. Sosunov pelasi Warriorsissa 71 runkosarjan ottelua, joissa hän tälläsi seitsemän maalia ja antoi 19 maalisyöttöä.
– Yleensä isokoisesta kaverista ja tämän luistelusta muodostuu oma projektinsa, mutta hänen kohdallaan niin ei kuitenkaan tapahtunut. Kauden loppua kohden hän oli todella hyvä pelaaja WHL:ssä, Hunter totesi.
Sosunovin NHL-noususta ei ole takeita, mutta samaa voidaan sanoa suuresta osasta 6. kierroksen varauksista. Ensi kaudella venäläisjätti pelaa ensimmäistä kertaa aikuisten sarjassa, kun hän debytoi Tampan farmijoukkue Syracuse Crunchissa. Ties vaikka Sosunov jälleen yksi Steve Yzermanin ja hänen taustajoukkojensa myöhäiskierrosten helmistä.
– Kun näin hänet ensimmäisen kerran, en odottanut hänen olevan näin atleettinen ja hyvä liikkeinen. Kun hän tuli leirille ensimmäistä kertaa viime kesänä, ajattelimme että ”oho, tämä kaveri osaa todellakin luistella. Kun näin hänet kuntosalilla, huomasin että hän on todella atleettinen. Kun hän tulee vahvemmaksi ja saa enemmän jääaikaa, hänestä tulee vain entistä parempi, Yzerman tuumaili The Athleticille.
Voit katsoa alla olevalta videolta näytteen Sosunovin luistelusta:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria yritetään houkutella Eurooppaan
- Colorado-pomolta raju väite Mikko Rantasesta
- Nathan MacKinnon houkuttelee Sidney Crosbya Coloradoon? ”Tämä ei ole vitsailua”
- KHL-pistelinko solmi NHL-sopimuksen – tässä uusi seura
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria yritetään houkutella Eurooppaan