Kurkistus historiaan: Hintelästä nuorukaisesta NHL-legendaksi – varattiin vasta draftin 15. kierroksella!

Vaikka NHL perustettiin vuonna 1917, niin ensimmäinen varaustilaisuus järjestettiin vasta 46 vuotta myöhemmin (1963).
Tämän jälkeen tarunhohtoiseen on varattu lukemattomia NHL-tähtiä, joista kuitenkin osa on poimittu vasta myöhäisiltä varauskierroksilta. Nämä kyseiset pelaajat toimivat tänäkin päivänä loistavana esimerkkinä nuorille kiekkoilijoille, jotka huudetaan vasta viimeisten joukossa. Myös niille, joiden nimeä ei välttämättä kuuluteta lainkaan.
Yksi legendaarisimmista myöhään valituista pelaajista oli Dave Taylor, jonka Los Angeles Kings varasi vasta NHL-draftin 15. kierroksella vuonna 1975. Tuolloin NHL:ssä pelasi vain 18 joukkuetta, joten kierroksia oli yli tuplaten nykypäivään verrattuna.
19-vuotias Taylor valittiin vasta kahdeksanneksi viimeisenä pelaajana numerolla 210. Taylor oli taitava pelaaja jo nuoruusvuosinaan, mutta hänen katsottiin olevan liian hintelä pelaamaan Kanadan amatöörisarjoissa. Niinpä nuorukainen matkasi Clarksonin yliopistoon, New Yorkiin vuonna 1973.
Pelit sujuivat loistavasti ja viimeisenä vuotenaan hänet valittiin sekä NCAA:n että ECAC:n parhaaksi pelaajaksi. Jos Taylor osoitti lahjakkuutensa jo varhaisessa vaiheessa, miksi häntä ei varattu NHL:ään paljon pienemmällä numerolla?
Yksi merkittävin tekijä oli hänen kokonsa. Hän painoi tuolloin vaivaiset 68 kiloa, joten harva epäili hänen mahdollisuuksiaan nousta maailman parhaaseen kiekkoliigaan. Taylor osoitti kuitenkin epäilyt vääriksi, sillä hän iski jo tulokaskaudellaan (1977-78) 22 maalia ja yhteensä 43 tehopistettä. Seuraavalla kaudella Taylor nostettiin legendaaristen Marcel Dionnen ja Charlie Simmerin vierelle. Tästä syntyi kuuluisa Triple Crown Line -ketju, joka dominoi NHL:ää useita vuosia.
Vuosi 1991 oli yksi merkittävimpiä vuosia Taylorin NHL-uralla. 5. helmikuuta kanadalaishyökkääjä saavutti uransa 1000:n tehopisteen ja nousi näin hyvin harvalukuiseen kerhoon. Nykyään kyseisen rajapyykin on ylittänyt ainoastaan 87 pelaajaa. Lisäksi Taylor pokkasi kauden päätteeksi sekä Bill Masterson Memorial Trophyn että King Clancy Memorial Trophyn.
Pelaajauransa mies päätti vuonna 1994 pelattuaan NHL:ssä huimat 1111 runkosarjaottelua, joissa syntyi tehot 431+638=1069. Pudotuspelejä kertyi 92 ja niissä Taylor paukutti 26 maalia ja 59 tehopistettä. NHL:n All-Stars otteluun kanadalainen valittiin yhteensä neljä kertaa ja ura sai lopullisen kruununsa vuonna 1995, kun Los Angeles jäädytti Taylorin pelinumeron (#18).
Kun pelit oli lopulta taputeltu, Taylorin ura jatkui Kingsin toimistossa, jossa hän toimi muun muuassa GM:nä komeat yhdeksän vuotta (1997-2006).
Nykyään 62-vuotias herrasmies ahertaa St. Louis Bluesin jääkiekkotoiminnan varajohtajana.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- NHL-mörkö löi rahoiksi – 8,35 miljoonan dollarin tilipussi!
- No nyt! Marc-André Fleurya houkutellaan palaamaan eläkkeeltä NHL:ään
- 28-vuotias NHL-hyökkääjä päättää pelaajauransa: ”Nyt on aika uudelle luvulle”
- Washington Capitals kiinnitti entisen ykköskierroksen varauksen
- San Jose Sharks nappasi siirtolistalta yli tuhannen NHL-ottelun Stanley Cup -voittajan
- Carolina-tähti vaihtaa maisemaa NHL:ssä!
- Nyt jysähti – tässä Nikolaj Ehlersin uusi NHL-seura!
- St. Louis Blues vahvisti rivejään – haaviin 25 maalin mies vapailta markkinoilta
- Carolina-tähti vaihtaa maisemaa NHL:ssä!
- No nyt! Marc-André Fleurya houkutellaan palaamaan eläkkeeltä NHL:ään
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- San Jose Sharks nappasi siirtolistalta yli tuhannen NHL-ottelun Stanley Cup -voittajan
- NHL-mörkö löi rahoiksi – 8,35 miljoonan dollarin tilipussi!
- 28-vuotias NHL-hyökkääjä päättää pelaajauransa: ”Nyt on aika uudelle luvulle”
- Nyt jysähti – tässä Nikolaj Ehlersin uusi NHL-seura!