Entinen pistetykki Marian Gaborik vaikeuksissa uudessa seurassaan – potkut uhkaa!

Slovakialaisen Marian Gaborikin komea NHL-ura on pahassa laskussa. Jatkuvasti vähemmälle vastuulle joutunut entinen pistelinko on kärsinyt lievistä vammoista jo monta vuotta putkeen, ja häntä ollaankin peluutettu kolmos- ja nelosketjussa.
Parhaimmillaan yli 82 pisteen kausia pelannut hyökkääjä on tehtaillut viimeiset kolme kautta hieman yli 20 tehopisteen keskiarvolla. Miehen mittavaan palkkaan verrattuna, puhutaan pahasta alisuorittamisesta.
Gaborikin tehoihin odotettiin piristystä, kun hänet vaihdettiin helmikuussa Los Angeles Kingsistä Ottawa Senatorsiin, mutta tahti pysyi suurin piirtein samana. Lopulta Gaborik pelasi kanadalaisseurassa 16 peliä, mutta maaleja syntyi vain neljä kappaletta.
Nyt Ottawa Sun on uutisoinut, että Senators saattaa potkia sopimuksellisia pelaajiaan ulos tänä kesänä. GM Pierre Dorion on keskustellut asiasta joidenkin pelaajien kanssa, kun runkosarja päättyi. Lehden mukaan, Gaborik oli ensimmäisten joukossa.
36-vuotiaalla slovakilaisella on vielä kolme kautta sopimuksessa jäljellä, jonka aikana hän tienaisi yli 13 miljoonaa dollaria. Nyt seuralla ei ole tarvetta pitää kallista hyökkääjää joukkueessa, joka ei muutenkaan enää tule loistamaan kivikovassa sarjassa.
Jos sopimus puretaan, Senatorsin täytyisi maksaa slovakialaiselle yhteensä 7,22 miljoonan dollarin korvaus, jonka se voi maksaa 1,2 miljoonan osissa kuuden vuoden aikana.
Ennen sopimuksen purkamista, Ottawan täytyisi lähettää Gaborik waivers-listalle, mutta jos muut seurat jättävät tilaisuuden käyttämättä, entinen pistetykki on vapaa lähtemään NHL-jäiltä lohduttava korvausmaksu takataskussa.
Senatorsin on tehtävä päätös viimeistään 30. kesäkuuta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Entinen kärkivaraus kaupattiin NHL:ssä – alla huippukausi Ruotsissa
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli