Patrick Kane on takonut hurjaa jälkeä MM-kisoissa – ”Sitä tänne on tultu tekemäänkin”

HERNING. Yhdysvallat eteni MM-kisojen välieriin kaatamalla torstaina Tshekin 3-2. USA:n sankari oli kapteeni Patrick Kane, joka iski kaksi maalia. Samalla Kane kasvatti koko kisojen pistesaldonsa lukemiin 8+11=19. Kane on siis vain yhden pisteen päässä Kanadan entisestä tähdestä Dany Heatleysta, joka rikkoi aikanaan 20 pisteen rajan. Se on edelleen ”modernin ajan” ennätys.
Kane väittää, ettei asialla ole väliä.
– Ei sillä oikeastaan mitään merkitystä ole. Pisteitähän tänne on tultu tekemäänkin. Se on minun työtäni. Pelaan vain omaa peliäni ja yritän tehdä pisteitä ja sitä kautta auttaa joukkuetta. Pisteitä on tietenkin aina hieno tehdä, Kane sanoi.
USA:lla on lipsahtanut MM-kisoissa biletysvaihde silmään, mutta Kane vakuuttaa joukkueen olevan tosissaan.
– Tämä oli hyvä voitto joukkueelle. Meidän tavoitteenamme on voittaa maailmanmestaruus. Nyt olemme hyvällä tiellä sen suhteen. Tämä oli kova peli ja Tshekki on hyvä joukkue. Katsotaan nyt kuka tulee vastaan seuraavaksi ja yritetään voittaa sekin peli, Kane sanoi.
Tshekki-peliin Kane ei ollut täysin tyytyväinen.
– Tänään olisimme voineet pelata kyllä paremmin. Menimme 2-0-johtoon, mutta menetimme sen johdon. Aloitimme pelin hyvin ja saimme maaleja, mutta sitten nostimme jalan kaasulta. Olisi pitänyt pelata paremmin, Kane harmitteli.
USA:n todennäköinen vastustaja välierissä on Ruotsi, joka kohtaa puolivälierässä Latvian.
– Ruotsi on hyvä joukkue, mutta katsotaan nyt ensin ketä vastaan pelaamme. Ei mennä asioiden edelle, Kane linjasi.
Ville Hirvonen
@hirvonenville
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kausiennakko 2025-26: Seattle Kraken
- Elias Pettersson teki rajun muutoksen kesällä – hurjat kilot!
- Nashville teki hankinnan vapailta markkinoilta – testisopimus kouraan
- Martin Necas laittamassa Coloradon ahtaalle – sopimusneuvotteluista iso väite
- New Jersey hankki 4 uutta pelaajaa – haaviin 900 NHL-pelin veteraani
- Blake Wheeler löysi uuden työpaikan NHL:stä
- T.J. Oshielta paljastus jättitreidin taustoista: Tämän takia joutui kaupatuksi uransa huipulla
- Liiga-seuran fanit aloittivat rahankeräyksen: kiikarissa lähes 300 NHL-ottelun huippuvahvistus!
- Kausiennakko 2025-26: Buffalo Sabres
- NHL:n kausiennakko 2025-26
- Carey Price rikkoi hiljaisuuden siirrostaan San Jose Sharksiin
- Friedman: Yli 500 NHL-ottelun hyökkääjä siirtyy Carolinaan!
- Martin Necas laittamassa Coloradon ahtaalle – sopimusneuvotteluista iso väite
- T.J. Oshielta paljastus jättitreidin taustoista: Tämän takia joutui kaupatuksi uransa huipulla
- NHL-voimahyökkääjältä suora ilmoitus: haluaa siirtyä Edmontoniin!
- Blake Wheeler löysi uuden työpaikan NHL:stä
- Jevgeni Kuznetsov: Kaksi NHL-seuraa kintereillä
- Yllättävä käänne: NHL-pelaajien raiskauskohussa ollut hyökkääjä löysi seuran – kerkesi lopettaa jo uransa
- Kausiennakko 2025-26: Nashville Predators
- Palkkapäivä! Calgaryn nuorelle tehomiehelle 11 miljoonan dollarin jatkosopimus