USA:n NHL-tähdille maistuu kalja MM-kisoissa

HERNING. Yhdysvallat sijoittui MM-kisojen Herningin alkulohkossa toiseksi heti Suomen jälkeen, vaikka valmistautuminen peleihin ei ole mennyt täysin ammattilaisten käsikirjan mukaan.
NHLSuomi oli paikalla, kun Yhdysvallat sulatteli alkulohkon päättymistä useammassakin baarissa myöhään keskiviikon vastaisena yönä. USA:n MM-joukkueella on ilmeisesti kovin löyhät säännöt MM-kisoissa, sillä useampikin pelaaja oli päässyt olut-lasin äärelle. Tunnetuimpia nimiä oli Calgary Flamesin NHL-tähti Johnny Gaudreau.
USA:n pelaajat olivat hyvällä tuulella, mutta missään kaatokännissä pelaajat eivät olleet. NHLSuomen saamien tietojen mukaan kyseessä ei ollut ainoa kerta, kun USA:n pelaajat ovat baarissa. Heidät on nähty useampana iltana Herningin yöelämässä. Keskiviikon vastaisena yönä USA:n pelaajat viettivät aikaansa baarissa seuraten Tampa Bayn ja Washingtonin välistä pudotuspeliottelua.
USA:n turnaus jatkuu torstaina puolivälieräottelulla Tshekkiä vastaan. Ei pidä yllättyä, jos joukkueen valmistautuminen on jäänyt hieman vajaaksi.
Ville Hirvonen
@hirvonenville
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Seattle Krakenin historian ensimmäinen sopimuspelaaja: Liiga-sopimus
- Karu tilanne! Ennätyspisteet iskenyt suomalainen ei löydä töitä NHL:stä – ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Buffalo Sabres solmi jatkosopimuksen Devon Levin kanssa
- Connor McDavidin sopimuksesta uusi arvio julki – nyt puhuu seurapomo
- Toimittaja: Carolina Hurricanes valmistelee jättitreidiä NHL:ssä
- Slovakian olympiajoukkueeseen valittu hyökkääjä allekirjoitti rahakkaan NHL-sopimuksen
- Colorado Avalanche -järkäle kiinnostaa KHL:ssä: useat seurat kintereillä
- NHL-peruspuolustaja sai tahtonsa läpi – hirmupalkka!
- Lähde: Historiallinen NHL-pelipaita tekee paluun!
- Colorado Avalanchen entinen NHL-hyökkääjä siirtyy Tapparaan!