Ura ei olekaan ohi? 5 miljoonan dollarin NHL-taituri pohtii siirtoa KHL:ään – ”Minulla ei ole mitään asiaa NHL:ään”
Kuva: Getty Images
Valkovenäläinen hyökkääjä Mihail Grabovski kärsi vakavan aivotärähdyksen vuonna 2016 maaliskuussa, kun hän pelasi vielä New York Islandersin riveissä. 34-vuotias konkari ei ole laittanut kertaakaan luistimia jalkaansa vakavan loukkaantumisensa jälkeen.
Grabovski kaupattiin viime kesäkuussa Vegas Golden Knightsiin jättimäisen viiden miljoonan dollarin vuosipalkkansa takia, jotta Golden Knights pääsee palkkalattian yläpuolelle.
Grabovskin NHL-sopimus päättyy heinäkuun 1. päivä, eikä miehen ura ole jatkumassa taalaliigassa.
– On selvää, että minulla ei ole mitään asiaa NHL:ään. Voisin ehkä kokeilla KHL:ää, mutta mitä varten tekisin sen? Ensinnäkin, minun pitäisi pelata jostain panoksesta, eikä KHL tarjoa sitä. Toiseksi, jos eläisin yksin niin ottaisin sen riskin ja lähtisin pelaamaan (KHL:ään), mutta nykyään minulla on perhe, josta pitää huolehtia, Grabovski sanoo venäläislehti PressBallin haastattelussa.
– En tiedä vielä mitä tuleman pitää. New York Islandersista tarjottiin minulle pelaajatarkkailijan tehtäviä. Katsotaan asiaa.
Grabovski halusi edustaa maataan Tanskan MM-kisoissa, mutta Golden Knights ei antanut siihen lopulta lupaa.
– Oletin aluksi, että voisin pelata MM-kisoissa Valko-Venäjän joukkueessa. Mutta Golden Knights ei ollut mielissään siitä asiasta ja nyt oloni on aika erikoinen, yli 500 NHL-ottelua tehoin 125+171=296 pelannut hyökkääjä sanoi.
– Normaalisti vointini on ihan kunnossa, mutta sitten kun alan tekemään töitä niin minun paikkojani alkaa särkemään. Lääkärit sanoivat yhteen ääneen, että tilaani on vaikeaa arvioida. Ja kun puhuin normaalista voinnistani, tarkoitin, että kävely tai muu liikunta onnistuu. Mutta kun alan tekemään vaikeampia asioita niin…
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Entiseltä NHL-hyökkääjältä onnistunut paluu yli neljän vuoden pelitauolta – rustasi nyt uuden sopimuksen
- Jouluvisa: kuinka monta NHL-legendaa muistat?
- Onko tässä NHL-kauden erikoisin ulosajo? ”Tuomarit ovat suurimmat tähdet täällä”
- Podcast: Jesse Puljujärvi muisteli huippukauttaan – tästä syystä yhteispeli McDavidin kanssa toimi
- ESPN: Marc-Andre Fleury valmis palaamaan NHL:ään – mestarisuosikki virittelee siirtojytkyä?
- TSN: Marc-Andre Fleurystä jysähti iso paljastus!
- Huhu Buffalosta: Jarmo Kekäläinen palkkaamassa suomalaisen luottomiehen
- Carolina kaupitteli Jesperi Kotkaniemeä toiselle NHL-seuralle – pakit tuli: ”Tarjous oli pöydällä”
- Toronto Maple Leafs: valmentajapotkut
- Mikael Granlund huimassa vireessä – maaliputki sai jatkoa
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- Carolina kaupitteli Jesperi Kotkaniemeä toiselle NHL-seuralle – pakit tuli: ”Tarjous oli pöydällä”
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- Huhu Buffalosta: Jarmo Kekäläinen palkkaamassa suomalaisen luottomiehen
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- ESPN: Marc-Andre Fleury valmis palaamaan NHL:ään – mestarisuosikki virittelee siirtojytkyä?