Columbuksen NHL-tähti ihmetteli MM-kisojen ongelmaa – ”Sen läpi on vain taisteltava”

HERNING. Columbus Blue Jacketsin tähtihyökkääjä Cam Atkinson saapui auttamaan Yhdysvaltoja Tanskan MM-kisoihin pitkän kauden jälkeen. USA:n osalta turnaus on alkanut kahdella voitolla ja Atkinson on nakuttanut kahteen peliin tehot 1+1.
Lauantai-iltana kaatui Tanska maalein 4-0. Ottelun jälkeen puhutti jälleen Herningin peliareenan ongelma, heikkokuntoinen jää.
– Se oli aika pehmeä, mutta toisaalta se on sama molemmille. Sen läpi on vain taisteltava ja yritettävä pitää peli mahdollisimman yksinkertaisena, Atkinson sanoi ottelun jälkeen.
USA kaatoi perjantaina Kanadan, mutta lauantain ottelu oli silti parempi Jenkeiltä kuin aiempi ottelu.
– Se oli vähän kuin yö ja päivä. Pelasimme ehdottomasti ehjemmän 60-minuuttisen. Pelasimme hyvin yksinkertaista kiekkoa. Yritimme pakottaa heidät virheisiin omalla alueella, kun kiekko oli siellä ja teimme myös sen, Atkinson sanoi.
Atkinsonin mukaan avausmaalilla oli lauantaina iso merkitys.
– Tiesimme, että he tulevat kovaa ensimmäiset minuutit. He ovat hyvä joukkue ja heillä on paljon hyviä pelaajia. Pysyimme kuitenkin pelisuunnitelmassamme ja kun teimme ensimmäisen maalin, niin hanat aukesivat, Atkinson luonnehti.
Atkinson pelasi tällä kaudella NHL:ssä 65 ottelua tehoilla 24+22=46. Pudotuspeleissä jenkkihyökkääjä pelasi kuusi ottelua tehoilla 2+2=4.
Ville Hirvonen
@hirvonenville
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kausiennakko 2025-26: Seattle Kraken
- Elias Pettersson teki rajun muutoksen kesällä – hurjat kilot!
- Nashville teki hankinnan vapailta markkinoilta – testisopimus kouraan
- Martin Necas laittamassa Coloradon ahtaalle – sopimusneuvotteluista iso väite
- New Jersey hankki 4 uutta pelaajaa – haaviin 900 NHL-pelin veteraani
- Blake Wheeler löysi uuden työpaikan NHL:stä
- T.J. Oshielta paljastus jättitreidin taustoista: Tämän takia joutui kaupatuksi uransa huipulla
- Liiga-seuran fanit aloittivat rahankeräyksen: kiikarissa lähes 300 NHL-ottelun huippuvahvistus!
- Kausiennakko 2025-26: Buffalo Sabres
- NHL:n kausiennakko 2025-26
- Carey Price rikkoi hiljaisuuden siirrostaan San Jose Sharksiin
- Friedman: Yli 500 NHL-ottelun hyökkääjä siirtyy Carolinaan!
- Martin Necas laittamassa Coloradon ahtaalle – sopimusneuvotteluista iso väite
- T.J. Oshielta paljastus jättitreidin taustoista: Tämän takia joutui kaupatuksi uransa huipulla
- NHL-voimahyökkääjältä suora ilmoitus: haluaa siirtyä Edmontoniin!
- Blake Wheeler löysi uuden työpaikan NHL:stä
- Jevgeni Kuznetsov: Kaksi NHL-seuraa kintereillä
- Yllättävä käänne: NHL-pelaajien raiskauskohussa ollut hyökkääjä löysi seuran – kerkesi lopettaa jo uransa
- Kausiennakko 2025-26: Nashville Predators
- Palkkapäivä! Calgaryn nuorelle tehomiehelle 11 miljoonan dollarin jatkosopimus