NHL:n varaustilaisuuden kärkipään nimen piti käytännössä olla kahdessa paikassa yhtä aikaa – saa nyt sauman

Suomen Jääkiekkoliitto tiedotti myöhään lauantai-iltana, että tulevan kesän NHL-draftin yksi kuumimmista nimistä, eli Rasmus Kupari liittyy Venäjällä alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruudesta taistelevan Suomen matkaan.
Vahvistus on kolme voittoa kolmessa pelissä ottaneelle pikkuleijonalaumalle valtavan kova. Esimerkiksi jääkiekkotilastoihin erikoistuneen Eliteprospectsin keräämien lähteiden mukaan hänet napataan NHL:ään juhannuksena ykköskierroksella, ja numero voisi olla joko 11, 12, 14, 19 tai 22.
Kuparin kevät on ollut kiireinen. Hän voitti jo aikaisemmin Nuorten SM-liigassa hopeaa, ja viimeisimpänä Kupari kuului Kärppien liigajoukkueeseen – joskin pienellä vastuulla. Koska vastuu kuluvan kevään liigafinaaleissa oli kiven alla, aukesi ovi MM-jäille.
Nuorisomaajoukkueiden GM Kimmo Oikarinen kiitteli yhteistyötä liigaseurojen kanssa, kun Kärpät ”luovutti” vuonna 2000 syntyneen superlupauksen sinivalkoisten pelipaitaan arvokisakaukaloihin.
– Maajoukkueen puolesta iso kiitos Ouluun. Sujuva yhteistyö kertoo, kuinka tärkeää Suomi-kiekon ja maajoukkueiden menestys on seuroille.
Suomi voitti sunnuntaina Venäjän numeroin 5-4 varmistaen alkulohkovoiton. Kupari saa siis huiman näytönpaikan, kun Pikkuleijonat voi katseensa jo kääntää tosipeleihin alkulohkon merkityksettömän päätösmittelön jälkeen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehtitieto: NHL-diili purkissa – megalupaus tekemässä kovan ratkaisun!
- Venäläishyökkääjä lähtee NHL:stä – palaa KHL:ään
- Onko tässä Leijonien olympiajoukkue? Yksi asia pistää silmään
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä