Olympialaisten maalipyssyltä hurja esiintulo NHL:ään, teki heti NHL-historiaa – vain Jarno Kultanen on pystynyt tähän!
Maanantaina kaksivuotisen tulokassopimuksen Boston Bruinsin kanssa allekirjoittanut hyökkääjä Ryan Donato debytoi NHL:ssä hyvin nopeasti, kun hän oli Bruinsin toisessa ketjussa tiistaina vastaisena yönä Columbus Blue Jacketsia vastaan.
Donaton debyytistä tuli ikimuistoinen, kun hän pyssytti NHL-uransa avausmaalin jo toisen erän alussa. 21-vuotias hyökkääjä koristi tilastojaan myöhemmin kamppailussa ja tarjoili vielä kaksi syöttöpistettä maalinsa lisäksi.
Kuusi kertaa maalia kohti ampunut ja melkein 20 minuuttia peliaikaa saanut huippulupaus valittiin Bruinsin 4-5-jatkoaikatappioon päättyneen ottelun ykköstähdeksi.
Donato kirjoitti debyytissään NHL-historiaa, kun hänestä tuli toinen Bruins-pelaaja, joka on pystynyt summaamaan NHL-debyytissään kolme tehopistettä. Ainoana Bruins-pelaajana suoritukseen on pystynyt suomalaispuolustaja Jarno Kultanen vuonna 2000.
Donato edusti tällä kaudella Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa pelaavaa Harvardin yliopistoa. Hänet valittiin vuoden alussa Etelä-Korean olympialaisiin edustamaan USA:ta. Bruinsiin kesällä 2014 toisella kierroksella (56.) varattu hyökkääjä voitti turnauksen maalipörssin viidellä osumallaan.
Uutista päivitetty 20.03 klo 09:47: Donaton ennätystä korjattu.
LUE MYÖS:
- Huippuvahvistus: Dallas Stars -pistelinko tekee vihdoin paluun
- Toimittaja: Peter DeBoer palaamassa NHL:ään – ”Pitkälle edenneitä neuvotteluja”
- Jacob Trouban hirmupommilla karmea seuraus
- Siirtohuhu Winnipegin suomalaislupauksesta: ”Voisi murtautua samantien top 9 -rooliin”
- Tänään tv:ssä: NHL:n kärkijoukkue askissa – ottelu katsottavissa ilmaiseksi
- Väite kulisseista: Matias Maccellin sisältävä treidi valmiina – tässä uusi seura?
- Aatu Räty liekeissä NHL:ssä! Nöyryytti ruotsalaisvahtia urakalla
- Huhumylly käy kuumana: Edmonton viimein saamassa maalivahtivahvistuksen?
- Tuomiot puhuttivat Rangersin ja Avalanchen trillerissä
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta
- Pittsburgh Penguins heitti suomalaishyökkääjän siirtolistalle
- 35-vuotias ruokakirjoittaja hälytettiin NHL-maalivahdiksi
- Väite kulisseista: Matias Maccellin sisältävä treidi valmiina – tässä uusi seura?
- Mikko Rantanen liekeissä! Menetti hermonsa tuomareihin
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin – samaan pystynyt vain Kurri, Selänne ja Barkov
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta
- Huhumylly käy kuumana: Edmonton viimein saamassa maalivahtivahvistuksen?