Liigan kestomenestyjä kokemassa hurjan menetyksen? Yle: Leijonahyökkääjä kiinnostaa NHL:ssä

Kuva: Juha Tamminen
Hyökkääjä Antti Suomela saattaa siirtyä NHL:ään ensi kaudeksi, kertoo JYPin urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari Ylelle.
24-vuotias JYP-hyökkääjä on esiintynyt kuluvalla kaudella erittäin vakuuttavasti Liigassa, eikä hänelle löytynyt runkosarjassa pysäyttäjää. Suomela voitti pistepörssin, kun hän viimeisteli 59 otteluun tehopisteet 21+39=60.
Siirtospekulaatioissa JYP-sentteriä ollaan viety suuntaan, jos toiseenkin, mutta Holtarin mukaan myös Pohjois-Amerikkaan lähteminen saattaa olla nyt mahdollista.
– Pelaajan agentin mukaan NHL-kiinnostusta on ollut. Mihin ne kesällä sitten konkretisoituvat, niin senhän sitten itse he näkevät, Holtari muotoilee Ylelle.
Suomela on noussut suuren kiekkoyleisön tietoisuuteen vasta viime vuosien aikana. Hän ei ollut nuorempana mikään superlupaus. Espoolaisen kiekkokoulun kautta hän ponnisti liigakartalle 18-vuotiaana ja viime vuonna hän nousi myös Leijonien mukaan EHT-kiertueelle.
– Olen arvioinut lahjakkuutta paljon työkseni. Mutta ei missään näissä papereissa lukenut (kuusi vuotta sitten), että tässä pelaajassahan on selvästi NHL-potentiaalia, Bostonille ja Columbukselle NHL-kykyjenetsintä töitä tehnyt Holtari kommentoi.
Lähde: Yle
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Karu uutinen: Vegasin monteritehot takonut supertähti pitkään sivussa
- Patrik Laineen vammasta uutta tietoa – sairausloma jatkuu
- Buffalo Sabresin tähtihyökkääjä lähtökuopissa – vaatii jättimäistä vuosipalkkaa
- Buffalo-legendalta suoraa puhetta – haukkuu Sabresin GM:n pystyyn: ”Hänen täytyy olla…”
- NHL:n maalipörssin kärkinimi: Kahdeksan vuoden sopimustarjous pöydällä
- Suomalaislupaus hyllytettiin Pittsburgh Penguinsin toiminnasta – näin agentti kommentoi IS:lle
- Floridasta lähtöpassit saanut puolustaja: KHL kutsuu
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen!
- Suomalaislupaus katosi – nyt hänet on hyllytetty Pittsburgh Penguinsin toiminnasta
- Nyt sattui pahasti – Tom Wilson täräytti hirmupommin!
- Patrik Laineesta tipahti huonoja uutisia!
- Minnesota Wild pelaajakaupoilla: Hankki entisen ykköskierroksen varauksen
- Brad Marchand: NHL rankaisi!
- Hurja pisteputki sai jatkoa! Mikko Rantanen osui jälleen NHL:ssä
- Tähtivahti Jacob Markström neuvottelee jatkosopimuksesta: esitti hurjan pyynnön
- Leevi Meriläinen: karu uutinen!
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen!
- Suomalaisjärkäle kutsuttiin NHL:ään!
- Nyt sattui pahasti – Tom Wilson täräytti hirmupommin!
- Suomalaislupaus katosi – nyt hänet on hyllytetty Pittsburgh Penguinsin toiminnasta