Upea maali muuttui jäähyksi – NHL:n säännöt saivat taas kuraa niskaansa
Kuva: Getty Images
Viime yön NHL-kierroksen ottelussa Toronto Maple Leafs katkaisi neljän ottelun tappioputkensa, kun vieraaksi saapunut hallitseva mestari Pittsburgh Penguins kaatui maalein 5-2. .
Loppulukemat eivät kerro koko tarinaa, sillä ottelu olisi voinut kääntyä suuntaan jos toiseen, jos yksi tilanne olisi tuomittu eri tavalla. Yksi illan omituisimmista hetkistä koettiin, kun Pittsburghin pelaaja Brian Dumoulin kikkaili itsensä Toronton maalille ja veivasi kiekon näppärästi maaliin.
Suureksi yllätyksekseen upean maalin tehnyt Dumoulin käskettiin suorituksen jälkeen jäähyaitioon maalivahdin häirinnästä eikä maalia hyväksytty. Ottelun päätuomari kertoi yleisölle, että Dumoulin oli rikkonut maalivahti Frederik Andersenia ennen kuin kiekko oli ylittänyt maaliviivan. Tilannetta ei tarkistettu videolta.
Maalin hylkääminen harmitti luonnollisesti Pittsburghin valmennusjohtoa. Päävalmentaja Mike Sullivan olisi varmasti halunnut haastaa maalin, mutta se olisi ollut NHL:n sääntöjen vastaista. Valmentajilla on oikeus haastaa kyseenalaiset maalit, mutta ei jäähyyn johtaneita tilanteita, joten Sullivan joutui vain hyväksymään kohtalonsa.
Maali olisi tuonut Pittsburgin kahden maalin päähän ja tilanteeseen 3-1. Dumoulinin jäähy saattoi olla ratkaiseva tekijä ottelun kannalta, koska hetkeä myöhemmin Toronton hyökkääjä Mitch Marner laukoi ylivoimalla lukemiksi 4-0.
Eilinen omituisuus herätti isoa närää NHL-fanien keskuudessa. Myös usea NHL-tähti kertoi mielipiteensä Twitterissä.
This is absolutely absurd! The NHL is treating goalies like priceless china. Pretty soon you won’t be allowed to enter the crease. Better get it fixed before playoffs. I think it’s wrecking the game. #GoalieUnion
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ukko-Pekka Luukkonen: loistouutinen
- Mikael Granlund hirmuvireessä – ennennäkemätön temppu!
- Kallispalkkainen ruotsalaisfloppi: kausi ohi
- The Fourth Period: Patrik Laineen sopimusneuvotteluissa yllätyskäänne
- Sebastian Aho sai haluamansa – kiittelee Carolinan huippuhankintoja: ”Loistavia”
- Buffalo synkässä tilanteessa: kaksi tähtipelaajaa haluaa pois?
- Näin voit voittaa itsellesi NHL26-videopelin!
- Patrik Laineen tilanteesta uusi paljastus
- Kriisi kytee Torontossa: Valmentaja haukkui tähtiketjunsa – ”Olen kyllästynyt siihen”
- Ismo Lehkonen lataa hurjan ennustuksen Floridasta: ”Jäävät selkeästi ulos pudotuspeleistä”
- Kriisi kytee Torontossa: Valmentaja haukkui tähtiketjunsa – ”Olen kyllästynyt siihen”
- Raju väite: NY Rangers tarjosi Artemi Panarinille naurettavaa sopimusta – pakit tuli
- Ismo Lehkonen lataa hurjan ennustuksen Floridasta: ”Jäävät selkeästi ulos pudotuspeleistä”
- The Fourth Period: Patrik Laineen sopimusneuvotteluissa yllätyskäänne
- Surkea tieto: Patrik Laine pitkään sivussa!
- Sebastian Aho sai haluamansa – kiittelee Carolinan huippuhankintoja: ”Loistavia”
- Ukko-Pekka Luukkonen: AHL-komennus!
- Buffalo synkässä tilanteessa: kaksi tähtipelaajaa haluaa pois?
- Patrik Laineen tilanteesta uusi paljastus
- Matthew Schaefer teki uskomattoman tempun NHL:ssä!