Edmonton Oilersin farmijoukkueessa pelaava hyökkääjä Mitch Callahan on jäänyt kiinni suoritusta parantavista aineista, miehen seura Bakersfield Condors tiedotti Twitterissä.

AHL langetti Callahanille 20 ottelun mittaisen pelikiellon dopingista.

26-vuotias jenkkihyökkääjä on pelannut tällä kaudella AHL:ssä 45 ottelua tehoin 2+7=9. Hän allekirjoitti tämän kauden alussa kahden vuoden mittaisen NHL-sopimuksen Oilersin kanssa.

Callahan pelasi viime kaudella neljä NHL-ottelua Detroit Red Wingsin riveissä, mutta ei kirjannut yhtään tehopistettä.

Oilersin GM Peter Chiarelli painoi villaiselle hyökkääjänsä teon.

– Olemme luottavaisia, että rike oli vain yksinkertainen erehdys Mitchiltä, eikä hän yrittänyt tavoitella sillä kilpailullista etua. Hänen pelikieltonsa korostaa pelaajan vastuullisuutta olla huolellinen, että hänen käyttämänsä aineet ovat kiellettyjä aineita kontrolloivan ryhmän hyväksymiä, Chiarelli sanoi tiedotteessa.

– Tuemme Mitchiä täysin ja odotamme hänen paluutaan kaukaloon pelikiellon jälkeen.

Bakersfield Condors

@Condors
Mitch Callahan has been suspended for 20 games for violating the terms of the AHL/PHPA Performance Enhancing Substances Program.