Pekka Rinne venyi All Stars -kisassa toiseksi – voitto karkasi Frozen-hitin tahtiin (video)

Viime yönä NHL-fanit saivat ihailla, kun sarjan supertähdet ottivat toisistaan mittaa tähdistöviikonlopun taitokilpailuissa. Show-henkisissä peleissä selvitettiin liigan nopein luistelija, ketterin mailankäsittelijä, tarkin syöttäjä ja laukoja, vahvin lämääjä sekä taitavin maalivahti.
Suomalainen Pekka Rinne oli parrasvaloissa, kun maalivahdit kisasivat pisimmistä torjuntaputkesta. Lajin supertähdet kävivät vuorollaan kokeilemassa maalivahdin refleksejä rankkareissa ja pisimmän putken torjunut maalivahti kruunattiin voittajaksi. Rinne siirtyi maalin suulle kolmantena, kun hänen oli päihitettävä ruotsalainen lajilegenda Henrik Lundqvist, jonka putki kesti viiden laukojan verran.
Rinne osoitti jälleen miksi hänen torjuntatyylinsä on vienyt Nashville Pretadorsin kertaalleen Stanley Cup -finaaleihin. Suomalainen piti hanskan korkealla, torjui 13 rankkaria perätysten ja siirtyi kisassa ylivoimaiseen johtoon. Viimein Claude Giroux onnistui ohittamaan suomalaisen.
Rinne ei pitänyt kärkisijaa kauaa hallussaan, sillä seuraavana maalin sulle luistellut Marc-Andre Fleury päihitti suomalaisen 14 torjunnalla. Fanien rakastama maalivahti oli valinnut tyttäriensä toiveesta torjuntamusiikikseen Frozen-elokuvasta tutun Let it go -kappaleen.
Fleuryn näytös sai lopulta myös Rinteen hymyilemään leveästi.
Voit katsoa maalivahtien kisan alta:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!