Valmentajalta upeita sanoja huippuvireiselle Jesse Puljujärvelle – ”Erottava tekijä ei ole Connor McDavid, vaan Jesse”
Kuva: Getty Images
Alkukautensa AHL:ssä viettänyt Jesse Puljujärvi on löytänyt itsensä toden teolla Edmonton Oilersin paidassa.
Kuin peura ajovaloissa. Siinä oli kuvaus, jota monet käyttivät Puljujärven tekemisestä hänen ensimmäisellä kaudellaan Pohjois-Amerikassa, ja nimenomaan NHL:ssä.
Myös NHL:n harjoituskaudella, jonka aikana suomalaisnuorukaiselta odotettiin isoja asioita, meno oli todella nihkeää. Puljujärveä oltiin kaavailtu Edmontonissa vähintään kolmeen kärkiketjuun, mutta lopulta kohtalona oli AHL.
Lopulta hän sai, useamman asian summana, marraskuun puolivälissä mahdollisuutensa, kun hänet kutsuttiin Oilersin riveihin.
Ensimmäisissä NHL-otteluissa ”Puljun” peli oli vielä monilta osin hakemista, mutta lopulta siirto ykkösketjuun – supertähti Connor McDavidin rinnalle – nosti suomalaisen tekemisen uudelle tasolle.
Viimeiseen viiteen otteluun Puljujärvi on merkkauttanut tehot 3+2 ja puolestaan viimeisten kahdeksan ottelun ajalta hänen tehotilastonsa on uskomaton +9. Kaiken kaikkiaan hän on tehnyt 14:ään tällä kaudella pelaamaaansa NHL-otteluun tehot 5+2, tehotilaston ollessa +8.
Moni onkin selittänyt Puljujärven kohentunutta tasoa nimenomaan sillä, että hän on päässyt pelaamaan McDavidin rinnalla, mutta Oilersin päävalmentaja Todd McLellan ei voisi olla enempää eri linjoilla.
– Erottava tekijä ei ole Connor McDavid, vaan Jesse. Hän uhkuu koko ajan enemmän ja enemmän itseluottamusta. Hän pelaa ihan eri peliä kuin aiemmin. Hän ei vain hae vetopaikkaa, vaan käyttää kaikkia työkalujaan, McLellan hehkuttaa Oilersin verkkosivuilla.
[readmore from=”suomalaiset”]
Joukkueensa viime ottelussa Puljujärvi teki tehopisteet 1+1 ja juuri hänen maalinsa konkretisoi kaikkein parhaimmin sen muutoksen, joka suomalaislaiturin pelaamisessa on tapahtunut.
– Hän meni maalille, parkkeerasi sinne, taisteli tiensä vapaaksi ja teki maalin kaatuessaan. Kun mietitään hänen viimeisimpiä maalejaan, niin useimmat niistä ovat syntyneet lähietäisyydeltä.
– Hän on saanut juonesta kiinni ja nämä ovat mukavia pieniä palkintoja, kun hän onnistuu iskemään kiekon maalinedustalta sisään.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- NHL paljasti World Cupin pelipaikat – turnaus pelataan kolmessa kaupungissa
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Washington kiinnitti NHL-supertähden veljen
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui
- Kaapo Kakko: huipputehot!
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Radko Gudas sai pitkän pelikiellon – Auston Matthewsin vamma on vakava
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- NHL saapuu taas Eurooppaan – ensi kauden Global Series -joukkueet selvillä
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- Auston Matthewsin agentti raivona: ”Naurettavaa ja järjetöntä”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan