Joukkuekaveri huomannut selkeän muutoksen Jesse Puljujärvessä – ”Hän on alkanut kokea kuuluvansa tänne”
Kuva: Getty Images
Jesse Puljujärven ympärille on piirrelty Edmontonissa jättimäiset suunnitelmat jo siitä hetkestä lähtien, kun seura varasi hänet vuoden 2016 NHL Draftissa.
Itse asiassa suomalaislaiturista on kaavailtu jo pitkään tutkaparia ykköstähti Connor McDavidille.
Viime kaudella Puljujärvi ei saanut vielä kovinkaan montaa mahdollisuutta kanadalaistähden rinnalla, mutta tällä kaudella niitä on tullut ja suomalaisnuorukainen on käyttänyt erinomaisesti tilaisuuden hyväkseen.
Puljujärvi on pelannut NHL-kutsunsa jälkeen ylhäällä 14 ottelua ja näistä viimeiset kuusi hän on viilettänyt McDavidin kanssa ykkösketjussa. Se on myös näkynyt, sillä ”Pulju” on tehnyt näissä kuudessa ottelussa tehot 3+2, tehotilaston ollessa +6.
Vielä kovemmaksi Puljujärven onnistumisen tekee se tosiseikka, että hän on pelannut näissä edellä mainituissa kuudessa ottelussa – kahta ottelua lukuun ottamatta – vain noin 12-14 minuuttia.
Oilersin nelosketjua johtava Mark Letestu onkin laittanut merkille Puljujärvessä tapahtuneet muutokset, kun tulosta on alkanut syntyä.
[readmore from=”suomalaiset”]
– Hän on alkanut kokea kuuluvansa tänne. Kyse on siis puhtaasti kasvamisesta tähän liigaan, Letestu avaa Oilersin verkkosivuilla.
– Hän uskaltaa pitää kiekkoa, hän on itsevarmempi erilaisissa tilanteissa ja hän ei tee maaleja vain alueen ulkopuolelta. Hän ajaa maalille, hän viimeistelee irtokiekoista ja hän jakelee todella hyviä syöttöjä.
– Hänen taidot alkavat tulla yhä enenevissä määrin esille ja siten hän on näyttänyt, miten dynaaminen pelaaja hän pystyy olla meille.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- NHL paljasti World Cupin pelipaikat – turnaus pelataan kolmessa kaupungissa
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Washington kiinnitti NHL-supertähden veljen
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui
- Kaapo Kakko: huipputehot!
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Radko Gudas sai pitkän pelikiellon – Auston Matthewsin vamma on vakava
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- NHL saapuu taas Eurooppaan – ensi kauden Global Series -joukkueet selvillä
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- Auston Matthewsin agentti raivona: ”Naurettavaa ja järjetöntä”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan