Suomalaisille kiekkofaneille mahtavia uutisia – hyökkääjälupaus jatkaa uraansa kotimaan kaukaloissa
Montreal Canadiens käytti viime kesän toisen kierroksen varauksensa, tarkemmin sanottuna vuoron 58., suomalaiseen hyökkääjälupaukseen, Joni Ikoseen.
Ikonen pelasi vielä viime kaudella SHL-seura Frölundan riveissä, missä hän sai tililleen kymmenen aikuisten peliä. Näissä 18-vuotias talentti ei onnistunut keräämään yhtä ainutta tehopistettä.
Ruotsin A-junioreissa meininki oli kuitenkin toisenlainen, sillä Ikosen pistesaldo 40 runkosarjaottelusta oli 22+19 (41).
Täksi kaudeksi Ikonen siirtyi lainalle Liiga-seura KalPaan, missä hän on pelannut tähän mennessä 30 ottelua.
[readmore from=”suomalaiset”]
Suomalaislupaus on venyttänyt pelaamissaan kamppailussa maaliverkkoja kolmeen otteeseen, kun tehopisteitä hänellä on taasen kasassaan kuusi kappaletta.
Nyt KalPa on tiedottanut, että Ikonen tulee jatkamaan seuran riveissä myös ensi kaudella, mikä on loistava uutinen kotimaiselle kiekkoyleisölle.
Voidaan nimittäin pitää lähes varmana, että suomalaislupaus tulee saamaan vielä mahdollisuutensa NHL:n puolella, mutta ennen sitä hän pyrkii parantamaan peliään kotimaisissa kiekkokaukaloissa.
Faneilla on siis mahdollisuus nähdä, kun Ikonen on matkalla kohti kiekkomaailman kovinta kärkeä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- NHL-kiertolainen päätti pelaajauransa – sai töitä Carolina Hurricanesista
- Ukko-Pekkanen puhuu ympärillään pyörivistä siirtohuhuista – kuuli asiasta yllättävästä lähteestä
- Elliotte Friedmanilta iso paljastus Minnesotan ja Quinn Hughesin sopimusneuvotteluista
- Anton Lundellilta paljastus Brad Marchandista – yksi asia nousi yli muiden: ”Iso apu mulle”
- Jarmo Kekäläinen kiinnitti taituripuolustajan – verrataan Lane Hutsoniin
- Vancouver Canucks -tähti: 75 miljoonan dollarin jättisopimus
- Jättipaljastus NHL:n laajentumisesta!
- Ottawa Senators etsii uutta kapteenia – Brad Marchandilta tyly reaktio
- Nashvillen pistetykki kaupattiin – puhuu nyt suoraan: ”Melkoinen shokki”
- Urheilucast: Patrik Laineesta tipahti pysäyttävä väite
- Ottawa Senators etsii uutta kapteenia – Brad Marchandilta tyly reaktio
- Urheilucast: Tapparalle karvas takaisku – NHL-pomo teki poikkeuksellisen tempun Benjamin Rautiaisen takia
- Veteraanivahti oli lähes kaksi vuotta sivussa NHL:stä – tekee nyt paluun: ”Melkein ihme”