Loistavia uutisia! Suomalaisille erittäin tuttu maalivahti sai yllätyskutsun maailman parhaaseen kiekkoliigaan

New Yorkin suunnalta kuului loistavia uutisia, myös meidän suomalaisten kannalta, sillä omalla tavallaan Turun Palloseuran ”kasvatti” Alexandar Georgiyev sai äskettäin kutsun NHL-seura New York Rangersin riveihin.
Syynä tähän on tähtivahti Henrik Lundqvistin sairastuminen. Seuran mukaan ruotsalaisvahdilla on flunssa, joten mistään sen vakavammasta ei ole kyse.
Georgiyev on pelannut tällä kaudella 17 ottelua AHL-seura Hartford Wolf Packin riveissä. Näissä hänen torjuntaprosenttinsa on ollut 89,7 ja päästettyjen maalien keskiarvo 3.29.
Venäläisvahti on suomalaisille erittäin tuttu tapaus, sillä hän pelasi Turun Palloseuran riveissä vuodet 2014-17. Hän edusti TPS:ää sekä Liiga- että A-juniorien tasolla.
Suomi-vuosiensa aikana venäläisvahti pelasi myös 13 ottelua Mestis-seura SaPKossa. Tämä tapahtui kaudella 2015-16.
Rangersin kakkosvahtina toimii tällä hetkellä Ondrej Pavelec. Hän on pelannut tällä kaudella seitsemän kamppailua tilastoin 89,9/3.45, joten tämän suhteen Georgiyev saattaa hyvinkin saada tililleen uransa ensimmäisen NHL-ottelun.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Raju väite William Nylanderista – ”Kaupatkaa hänet”
- Vaihtaako Dallasin kapteeni kesällä maisemaa? Näin hän kommentoi
- Roope Hintz paljastaa: vastustajan sikailulla karut seuraukset
- Floridan päävalmentaja kertoi hyviä uutisia suomalaispelaajista
- Farmisarjan pistelingon NHL-sopimus purettiin – siirtymässä KHL:ään
- Sebastian Aholta kritiikkiä Carolinan GM:lle: ”Jos ollaan ihan rehellisiä”
- Kaupataanko Nashville-floppi? Tiukka ehto uudelle seuralle
- NY Islanders teki kaksi kiinnitystä – lähes tuhannen ottelun konkari jatkaa
- Jarmo Kekäläinen sai uuden pestin NHL:stä!
- Philadelphia Flyers palkitsi maalitykkinsä: Rahakas jatkosopimus
- Nyt puhuu Mikko Rantanen: Tähän Dallas kaatui
- Jarmo Kekäläinen sai uuden pestin NHL:stä!
- Sebastian Aholta kritiikkiä Carolinan GM:lle: ”Jos ollaan ihan rehellisiä”
- Kaupataanko Nashville-floppi? Tiukka ehto uudelle seuralle
- Dallasin kausi päätökseen – tekikö valmennus valtavan virheen?
- Philadelphia Flyers palkitsi maalitykkinsä: Rahakas jatkosopimus
- Washington Capitalsilta erikoinen ulostulo Aleksandr Ovetshkinin uran jatkosta
- Farmisarjan pistelingon NHL-sopimus purettiin – siirtymässä KHL:ään
- Näin pelataan: Tässä Stanley Cup -finaalien aikataulu
- Näin Toronton GM kommentoi Mitch Marnerin tilannetta