Veteraani murjoi oman joukkueensa maanrakoon – ”Tälle ei ole olemassa mitään järkeenkäypää selitystä”

Colorado Avalanche oli viime kaudella NHL:n heittämällä surkein seura, mutta tällä kaudella on nähty merkkejä paremmasta.
Toisaalta nämä merkit saatiin unohtaa hetkeksi viime yön aikana, kun Avalanche kohtasi Dallas Starsin. Tähtipaidat oli lopulta tyly vieras, sillä se murjoi denveriläisseuran rumin lukemin, 7-2.
Avalanchen vakiokalustoon pitkään kuulunut Erik Johnson olikin kamppailun päätyttyä vihaista poikaa, sillä hän antoi palaa median edessä sydämensä kyllyydestä.
– Annoimme heille tänään kaiken ilmaiseksi. Pidimme vain kiekkoa, olimme löysiä, eikä tälle ole olemassa mitään järkeenkäypää selitystä, Johnson puhisi NHL:n verkkosivujen mukaan.
[readmore from=”suomalaiset”]
– He olivat pelanneet edellisenä iltana ja saapuneet tänne noin kahdelta aamuyöllä. Meillä edellinen päivä oli lepoa ja meidän piti olla valmiita peliin. Tätä ei siis voi hyväksyä millään tavoin. Pelasimme aivan karmeasti. Tämä peli pitää kuitenkin nyt vain vetää vessanpytystä alas ja keskittyä seuraavaan kamppailuun.
Avalanchen maaleista vastasivat Mikko Rantanen ja Blake Comeau. Näistä ensiksi mainittu oli myöskin todella pettynyt joukkueensa tekemiseen. Suomalaishyökkääjä painottikin, että Avalanchen on hoidettava kotipeliputken viimeinen ottelu kunnialla.
– Meidän täytyy voittaa meneillään olevan kotipeliputken viimeinen kamppailu. Meidän on oltava valmiina ja pystyttävä taistelemaan tosissaan, Rantanen kertoi Avalanchen Twitter-tilin mukaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin
- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- NHL-mörkö löi rahoiksi – 8,35 miljoonan dollarin tilipussi!
- No nyt! Marc-André Fleurya houkutellaan palaamaan eläkkeeltä NHL:ään
- 28-vuotias NHL-hyökkääjä päättää pelaajauransa: ”Nyt on aika uudelle luvulle”
- Washington Capitals kiinnitti entisen ykköskierroksen varauksen
- San Jose Sharks nappasi siirtolistalta yli tuhannen NHL-ottelun Stanley Cup -voittajan