Voi morjes, John Tavares! – Supertähden viime yön häkellyttävä suoritus ehdottomasti yksi kauden parhaista teoista (VIDEO)
Kuva: Getty Images
New York Islanders pelasi viime yönä kotiottelussaan Philadelphia Flyersia vastaan, jonka voitti kotifanien onneksi lukemin 4-3. Voitto ei kuitenkaan tullut helpolla, sillä kamppailu venyi aina jatkoajalle saakka.
Islandersin kapteeni, supertähti ja tärkein pelaaja, John Tavares, oli viime yönä myös nimensä veroinen, sillä hän saalisti kamppailussa tililleen tehot 0+2.
Mikä tärkeintä, tuli syötöistä toinen jatkoajalla, eikä kyseessä ollut missään nimessä mikään tusina- tai huutosyöttö, vaan äärimmäisen ansaittu sellainen. Tavares nimittäin äityi maalissa sellaiseen suoritukseen, jollaisia nähdään todella harvoin.
Hän piti kiekkoa itsellään Flyersin hyökkäyspäädyssä, kun erinomaisen kahden suunnan hyökkääjänä tunnettu Sean Couturier antoi hänelle kovaa painetta.
Tavares sai niin paljon keppiä ja häirintää, että hän kävi yhdessä vaiheessa jo polvillaan, mutta sai tästäkin huolimatta pidettyä pelivälineen hallussaan.
Lopulta Tavares ujutti kiekon rystyllä Couturierin jalkojen välistä ja syötti pelivälineen loistavasti Josh Baileylle. Bailey ei saanut vielä ensimmäisestä paikastaan kiekkoa sisään, mutta irtokiekko päätyi lopulta verkon perukoille.
Katso video Tavaresin uskomattomasta esityöstä alta.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Roope Hintzistä huonoja uutisia – hirmutaklauksella karu seuraus
- Nashvillen supertähti Roman Josi loukkaantui: pitkä sairausloma
- Pittsburghille karmea uutinen: Maalitykki leikkaukseen – Ville Koivunen korvaajaksi
- Patrik Laine kävi leikkauksessa: siteeraa urheilulegendaa
- Atro Leppänen: avausmaali rapakon takana!
- NHL:stä pudotettu suomalaislupaus hirmuvireessä farmissa – pörssikärki lähestyy
- NHL:stä karuja suomalaisuutisia: Roope Hintz ja Mikael Granlund loukkaantuivat
- Patrik Laineesta karmaiseva uutinen!
- Montrealin GM:ltä paljastus Patrik Laineesta
- Utah Mammothille ikävä kolaus – runkopelaaja pitkään sivussa
- Patrik Laineesta karmaiseva uutinen!
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – entinen kärkivaraus vaihtaa seuraa
- Mikael Granlund hirmuvireessä – ennennäkemätön temppu!
- Washington purkaa hyökkääjänsä sopimuksen – syynä yllätyssiirto Eurooppaan
- Ukko-Pekka Luukkonen: loistouutinen
- Montrealin GM:ltä paljastus Patrik Laineesta
- Atro Leppänen: avausmaali rapakon takana!
- NHL:stä pudotettu suomalaislupaus hirmuvireessä farmissa – pörssikärki lähestyy