NHL nimesi John Tavaresin ykköstähdeksi – sensaatiomaisesti pelannut tulokasvahti ansaitusti mukana
Kuva: Getty Images
NHL on nimennyt kuluvan kauden osalta nyt neljännen viikon tähtensä ja ykköstähdeksi nimettiin ansaitusti New York Islandersin eloon herättänyt John Tavares. Myös Vegasin maalilla sensaatiomaisesti pelannut tulokasvahti Oscar Dansk nimettiin tähdistöön.
1. John Tavares, New York Islanders
New York Islanders voitti viime viikolla pelaamistaan kolmesta ottelusta kaksi ja kapteeni John Tavares johti joukkojaan tekemällä kaksi hattutemppua sekä tehot 6+1.
Ottelussa Arizona Coyotesia vastaan hän vietti neljän pisteen iltaa (3+1), mikä oli kymmenes kerta hänen urallaan. Tappiollisessa ottelussa Minnesota Wildia vastaan hän jäi puolestaan tehoitta, mutta paikkasi tilanteen, kun Islanders kaatoi viikon kolmannessa ottelussaan Nashville Predatorsin 6-2 ja kanadalaissentteri upotti kiekon kolmesti Juuse Saroksen selän taakse.
Tavares on pelannut kuluvalla kaudella 11 ottelua ja hän on tehnyt niissä tehot 9+4=13. Yhdeksällä osumallaan hän on NHL:n maalipörssin kolmonen.
2. Oscar Dansk, Vegas Golden Knights
Ruotsalaisvahti Oscar Dansk, joka nousi loukkaantumisten myötä yllättäen Vegas Golden Knightsin ykkösvahdiksi, pelasi päättyneellä viikolla kaksi ottelua, voitti niistä molemmat ja hänen torjuntatilastonsa olivat 96,80/1.00.
Viikon ensimmäisessä ottelussaan hän torjui Chicago Blackhawksia vastaan 29 laukausta, Golden Knightsin voittaessa ottelun lukemin 4-2, ja viikon toisessa ottelussa hän pelasi NHL-uransa ensimmäisen nollapelin, kun Colorado Avalanche kaatui lukemin 7-0. Nollapelinsä eteen hän torjui 32 laukausta.
Dansk pitikin huolen siitä, että Golden Knights jatkoi historiallista menoaan: nevadalaisseura on voittanut historiansa yhdeksästä ensimmäisestä ottelustaan kahdeksan ja siten se on kaikkien aikojen parhaiten aloittanut laajennusseura NHL:n historiassa.
3. Jean-Gabriel Pageau, Ottawa Senators
Ottawa Senatorsin osalta mennyt viikko ei ollut järin hyvä, sillä seura onnistui voittamaan viikon kolmesta ottelustaan vain yhden; toki joukkueen kaksi tappiota tulivat molemmat voittolaukauksilla ja lisäksi vastassa olivat NHL:n kärkijoukkueisiin lukeutuvat Los Angeles Kings sekä New Jersey Devils.
Sen sijaan Jean-Gabriel Pageau’lle viikko oli henkilökohtaisella tasolla varsin mukava, sillä hän merkkautti kolmeen otteluun tehot 1+5. Parhaimmillaan hän oli ottelussa Philadelphia Flyersia vastaan, kun hän tehtaili pisteet 1+2.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta kuuma NHL-huhu – seurapomo tiputti mystisen vihjeen
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Aleksander Barkov paljastaa Paul Mauricen menestyksen salaisuuden – ”Suurin vahvuus”
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”