Vuoden tulokaspystiin tällä hetkellä kaksi suosikkia – Nico Hischier ja Nolan Patrick jäivät listalta ulos
Kuva: Getty Images
Viime kesän kaksi kärkivarausta, Nico Hischier ja Nolan Patrick, raivasivat molemmat tiensä NHL-seuroihin jo heti ensimmäisellä yrityksellä, joten olisi luonnollista olettaa, että kyseiset herrat tulisivat taistelemaan vuoden parhaan tulokkaan pystistä.
Näin kävi esimerkiksi viime kaudella, kun Auston Matthews ja Patrik Laine kilpailivat kyseisestä palkinnosta lähes maaliviivalle saakka.
Tilanne ei kuitenkaan tällä kaudella ole sama, sillä alkukauden perusteella kumpikin pelaajista on kilvasta ulkona. Sen sijaan palkinto olisi nykyisten näyttöjen perusteella menevän joko Tampa Bay Lightningin Mikhail Sergacheville tai Arizona Coyotesin Clayton Kellerille.
[readmore from=”suomalaiset”]
Kellerillä on nyt takanaan yhdeksän ottelua, joissa hän on tehnyt kuusi maalia ja yhteensä kymmenen tehopistettä. Sergachev, joka on siis puolustaja, on pelannut sen sijaan kymmenen ottelua ja tehnyt yhdeksän pistettä (neljä maalia).
Tämän perusteella palkinnon voisi jakaa kummalle tahansa, eikä sitä voitaisi pitää minkäänlaisena oikeusmurhana. Se on kuitenkin selvää, että kyseiset pelaajat ovat heittämällä NHL:n alkukauden parhaat tulokkaat.
Puolustajista mainitsemisen arvoinen suoritus on nähty myös New Jersey Devilsin Will Butcherilta, joka on kerännyt kahdeksaan otteluun yhdeksän tehopistettä (0+9).
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elias Pettersson polttaa siltoja Vancouverissa – saippuoopperassa taas uusi käänne
- Entiseltä NHL-hyökkääjältä onnistunut paluu yli neljän vuoden pelitauolta – rustasi nyt uuden sopimuksen
- Jouluvisa: kuinka monta NHL-legendaa muistat?
- Onko tässä NHL-kauden erikoisin ulosajo? ”Tuomarit ovat suurimmat tähdet täällä”
- Podcast: Jesse Puljujärvi muisteli huippukauttaan – tästä syystä yhteispeli McDavidin kanssa toimi
- ESPN: Marc-Andre Fleury valmis palaamaan NHL:ään – mestarisuosikki virittelee siirtojytkyä?
- TSN: Marc-Andre Fleurystä jysähti iso paljastus!
- Huhu Buffalosta: Jarmo Kekäläinen palkkaamassa suomalaisen luottomiehen
- Carolina kaupitteli Jesperi Kotkaniemeä toiselle NHL-seuralle – pakit tuli: ”Tarjous oli pöydällä”
- Toronto Maple Leafs: valmentajapotkut
- Carolina kaupitteli Jesperi Kotkaniemeä toiselle NHL-seuralle – pakit tuli: ”Tarjous oli pöydällä”
- ESPN: Marc-Andre Fleury valmis palaamaan NHL:ään – mestarisuosikki virittelee siirtojytkyä?
- Elias Pettersson polttaa siltoja Vancouverissa – saippuoopperassa taas uusi käänne
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- Huhu Buffalosta: Jarmo Kekäläinen palkkaamassa suomalaisen luottomiehen
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- Toronto Maple Leafs: valmentajapotkut
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- Carolina Hurricanesille karuja uutisia – tähtikaksikko pitkään sivussa