Nyt joku järki siihen touhuun, NHL! – Viime yön tapahtumat saivat Phil Housleyn raivon partaalle (VIDEO)
Kuva: Getty Images
NHL:n yksi kiistellyin sääntö on viime vuosina ollut valmentajan haastot. Tarkemmin sanottuna kyseessä on paitsiohaastot, jotka tuntuvat aiheuttavan järjestäen jonkinlaista närää sekä fanien, pelaajien että valmentajien keskuudessa.
Tästä nähtiin jälleen viime yönä loistava esimerkki, kun Buffalo Sabres ja Vancouver Canucks ottivat toisistaan mittaa. Canucks voitti kamppailun lukemin 4-2.
Ottelun voittomaali syntyi jo toisessa erässä, kun ruotsalaisveteraani Daniel Sedin iski kiekon nuottaan Henrik Sedinin sekä Jake Virtasen syötöstä. Maalissa oli vain yksi muuttuva tekijä, sillä uusintojen perusteella Virtanen näytti olevan ennen maalin syntyä selkeässä paitsioasemassa.
Tästä syystä Sabresin päävalmentajana toimiva Phil Housley päättikin haastaa maalin. Ja sitten alkoi varsinainen show, joka ei juuri faneja miellyttänyt.
Ensinnäkin tuomarit tarkastivat maalia hyvin pitkään, jopa 4:27 minuuttia. Toisekseen maali näytti uusintojen perusteella selvältä paitsiolta, joskin tuomarit olivat tästä eri mieltä. Maalissa tarkastettiin sitä, että oliko Virtasella hallinta kiekkoon, kun hän toi sen hyökkäysalueelle.
So this is a goal!?!? Just like Vegas winning goal offside the other night!! @ByMHarrington @pham1717 @BuffaloSabres
Holy hell. This isn't even a toenail challenge. It's not close.
So this is a goal!?!? Just like Vegas winning goal offside the other night!! @ByMHarrington @pham1717 @BuffaloSabres
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Utah julkisti ison diilin luottopakkinsa kanssa
- Melkoinen ero rahassa: Columbus ja maalivahti Jet Greaves kaukana toisistaan välimieskäsittelyssä
- Chicago Blackhawks jättivahvistuksen kintereillä – Connor Bedard innostui: ”Mahtava pelaaja”
- Montreal Canadiens julkisti uusia sopimuksia – haaviin ex-NHL-päävalmentaja
- Minnesota Wild haluaa Dylan Larkinin – torppasi toisen tähden siirron seuraan
- New Jerseyn kolminkertainen Stanley Cup -mestari: KHL-sopimus
- The Athletic: Patrik Laineen ympärillä tapahtuu nyt
- NHL-ura on ohi – ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- The Athletic: Eeli Tolvasen tilanteesta tuli uusi tieto
- Kapteenilta tylyä tekstiä Mikko Rantasen visiitistä Carolinassa – ”Suoraan sanottuna”

- Connor Bedard allekirjoitti jättidiilin – nousi NHL:n palkkakuninkaiden joukkoon