NHL teki virheen ja myönsi sen – Mikko Rantanen koki oikeusmurhan
Kuva: Getty Images
Colorado Avalanche kohtasi torstain ja perjantain välisenä yönä St. Louis Bluesin, joka voitti kamppailun lukemin 4-3.
Avalanchella oli tosin paikka tasoittaa ottelu 4-4:ään kamppailun kolmannessa erän, aivan lopussa, kun hyökkääjä Sven Andrighetton loistava poikkikentän syöttö tavoitti suomalaislaituri Mikko Rantasen, joka iski kiekon vastustamattomasti Bluesin maaliverkkoon.
Avalanchen kannalta tilanteessa kävi kuitenkin ohraisesti, sillä Andrighetto oli tilanteessa paitsiossa. Valmentajan haaston jälkeen osuma hylättiin ja Blues marssi lopulta kamppailussa voittoon.
[readmore from=”suomalaiset”]
NHL on kuitenkin kertonut myöhemmin, että se on tehnyt maalin tarkastuksessa ison virheen. Kämmi on ollut niin valtava, että se maksoi lopulta Avalanchen mahdollisen voiton. NHL:n mukaan maali olisi pitänyt nimittäin hyväksyä.
Tuomareiden ja videotarkastajan puolustukseksi tilanne oli todella ja vielä todella kimurantti. Linjuri ei nimittäin nostanut kättään paitsion merkiksi, joten kyseessä oli käytännössä toinen peräkkäinen hyökkäysalueelle meno.
Niin hölmöltä kuin se kuulostaakin, niin sääntökirja kertoo, että maaleja ei voida mitätöidä myöhemmän hyökkäysalueelle tulon jälkeen. Asiasta kertoi TSN:n toimittaja Pierre LeBrun.
Voit katsoa videon tilanteesta tämän linkin kautta (NHL.com).
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä jysähti vaihtokauppa – Colorado Avalanchen Stanley Cup -mestari vaihtaa seuraa!
- Mikko Rantasesta iso päivitys!
- NHL:ssä tapahtui heti olympiatauon jälkeen: Kahden hyökkääjän vaihtokauppa!
- Vancouverin tehomies nousi siirtohuhuihin – nämä kolme seuraa kintereillä
- Tässä on Vancouverin ehto Elias Petterssonin kauppaamiselle
- Näkökulma: Auston Matthews ei saa hymyillä, ennen kuin Toronto on voittanut mestaruuden
- Dylan Larkin hieroi suolaa Kanadan olympiajoukkueen haavoihin: ”Niin supertähdet tekevät”
- Kanadan tähtipuolustaja loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti surkea uutinen
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Raju takaisku: Mikko Rantasen loukkaantumisesta uutta tietoa – huilia edessä
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Brady Tkachuk ei peitellyt vihaansa – suorat sanat Kanadasta
- Florida Panthersille huippu-uutisia: Kolme pitkäaikaispotilasta palaamassa kaukaloon
- IS: Connor McDavidilta noloa käytöstä – Sidney Crosby joutui paikkaamaan
- Maple Leafs onnitteli Auston Matthewsia – fanit raivoissaan: ”En halua nähdä”
- Nathan MacKinnonin reaktio palkintojenjaossa naurattaa – ”Karma iski”
- Jack Hughes paljasti: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- Sidney Crosby astui median eteen – kertoi tilanteestaan
- Nathan MacKinnon veti tyhjästä maalista ohi – ”Olen vain niin surullinen”
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen