Kotiyleisön suursuosikilta todella tunteikas puheenvuoro – ”Me olemme Vegas Strong”
Kuva: Getty Images
Viime yönä Vegas Golden Knights sai vihdoin pelata ensimmäisen kotiottelunsa sen historiansa aikana. Ennen kamppailua nähtiin kuitenkin pitkä seremonia kaupunkia ravisuttaneen tragedian vuoksi.
Vegasin kotiottelun alla ampumavälikohtauksesta oli kulunut kymmenen päivää, joten ihmisten suru ja tunteet olivat yhä vahvasti läsnä.
Golden Knights kunnioittikin mahtavalla tavalla lasvegasilaisia poliiseja, palomiehiä, lääkäreitä sekä muuta henkilökuntaa, joilla on riittänyt viime päivien aikana valtavasti työsarkaa.
[readmore from=”suomalaiset”]
Se nimittäin kuulutti vuorotellen kaukaloon kaupungin suurimpia sankareita, jotka menivät yhdessä pelaajien kanssa siniviivalle riviin. Lopulta myös vierasjoukkue Arizona Coyotes saapui kentälle, ja asettui samalle kenttäpuoliskolle lääkärien, poliisien, palomiesten, hoitohenkilökunnan sekä Golden Knightsin kanssa.
Kun esittelyt olivat ohi, tarttui puolustaja Deryk Engelland mikkiin. Engelland on kotoisin Kanadan Edmontonista, mutta hän on ollut jo pitkään Las Vegasin asukas. Mies piti lopulta tunteikkaan puheen, joka räjäytti hallin liitoksistaan.
”Kuten te kaikki, minäkin saan ylpeänä kutsua Las Vegasia kodikseni. Tapasin vaimoni täällä, sain lapseni täällä ja tiedän miten erityinen kaupunki tämä on. Te kaikki rohkeat poliisit, palomiehet ja hoitohenkilökunta, jotka olette työskennelleet kellon ympäri tämän tragedian aikana, me haluamme kiittää teitä. Uhrien ystävät ja perheet, tietäkää se, että me tulemme tekemään kaikkemme auttaakseemme teitä, jotta parannumme tästä. Me olemme Vegas Strong.”
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- NHL paljasti World Cupin pelipaikat – turnaus pelataan kolmessa kaupungissa
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Washington kiinnitti NHL-supertähden veljen
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui
- Kaapo Kakko: huipputehot!
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Radko Gudas sai pitkän pelikiellon – Auston Matthewsin vamma on vakava
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- NHL saapuu taas Eurooppaan – ensi kauden Global Series -joukkueet selvillä
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- Auston Matthewsin agentti raivona: ”Naurettavaa ja järjetöntä”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan