NHL on ollut monessa jääkiekkoon liittyvässä asiassa edelläkävijä, sillä yleensä merkittävät sääntömuutokset, ainakin viime vuosien aikana, ovat peräisin maailman parhaasta kiekkoliigasta.

Yksi loistava esimerkki on muun muassa muutama vuosi takaperin uudistettu pitkäkiekko, ja sen niin kutsuttu hybridi-malli.

Nyt kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF on tuomassa olympialaisiin yhden merkittävän sääntömuutoksen, joka sekin on alunperin peräisin NHL:stä. Kyseessä on kaksi vuotta sitten käyttöön otettu valmentajan haasto.

[readmore from=”suomalaiset”]

Kyseinen sääntö nähtiin käytössä jo viime vuonna Liiga-kaukaloissa, kun se otettiin käyttöön pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

Nyt kyseinen sääntö tullaan kenties näkemään myös ensi vuoden olympialaisissa, jos on uskominen IIHF:n johtajaa, Rene Faselia. Hän nimittäin kertoi, että sääntö saatetaan ottaa Etelä-Koreassa käyttöön.

– Me jatkamme liigojen välistä konsultaatiota, jotka käyttävät tällä hetkellä valmentajien haastoa ja me katsomme siihen sitten parhaan mahdollisen metodin, miten voimme soveltaa sitä, Fasel kertoi IIHF:n verkkosivujen mukaan.

– Meillä on myös aikomuksena ottaa systeemi käyttään harjoitusturnausten aikana, mies jatkoi.

NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.