Kansainvälisen Jääkiekkoliiton (IIHF) puheenjohtaja Rene Fasel on halunnut uskoa viimeiseen asti siihen, että NHL-pelaajat tullaan näkemään ensi helmikuussa Pyongchangin olympialaisissa.

Fasel totesi kesän aikana olevansa valmis uimaan vaikka Atlantin yli, mikäli hän sillä tavalla olisi saanut NHL:n pyörtämään päätöksensä olympialaisten suhteen. Vaan tämä kuvainnollinen Atlantin ylittäminenkään ei riittänyt.

– Voin sanoa, että se (unelma) on nyt mennyttä. Voimme raksittaa sen ruudun listalta. Pyongchang on nyt jo logistisestikin mahdoton toteutettava. Se juna on lähtenyt asemalta, Fasel totesi pettyneenä Reutersille.

– Meidän täytyy nyt siirtää katseet Kiinaan ja Pekingissä järjestettäviin vuoden 2022 olympialaisiin, koska liigan (NHL) suunnalta on kiinnostusta ja me olemme pistäneet merkille sen.

Fasel kuitenkin uskoo vielä siihen, että ne pelaajat, jotka ovat uhonneet lähtevänsä NHL:n päätöksestä riippumatta (lue: Alexander Ovechkin), tullaan näkemään Pyongchangissa, vaikka NHL yrittääkin tiettävästi estää tämän ja vähintään asettaa lähtevät pelaajat pelikieltoon.

– Niiden yksittäisten NHL-pelaajien kohdalla, jotka ovat sanoneet lähtevänsä, meidän täytyy katsoa, miten se toteutetaan.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.