Vancouver haalii jälleen yhden veteraanin lisää? – Lähes 700 NHL-ottelun konkarin odotus palkittiin

33-vuotias Scottie Upshall ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, mitä tulee sopimuksettomaan tilanteeseen pitkälle syksyyn.
Vielä reippaat pari viikkoa sitten Upshall oli yksi niistä kokeneista pelaajista, jotka ovat tietynlaisen NHL-murroksen jälkeen tilanteessa, jossa heidän pitää erittäin maltillisesti odottaa työtarjouksia maailman kovimman kiekkoliigan suunnalta.
Tuolloin hän puhui avoimesti tilanteestaan Toronto Sunin haastattelussa ja miehestä huokui pelkkä rauhallisuus, sillä kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän joutuu odotella työtarjouksia.
– Minulla on nälkää jatkaa NHL:ssä, voittaa Stanley Cup ja auttaa joukkuettani nousemaan seuraavalle tasolle. Olen tehnyt niin läpi urani.
– Viime aikoina olen käynyt joitain neuvotteluita, siis enemmän kuin alkukesästä. Joka kerta, kun hyppään jäälle, olen ikään kuin koe-esiintymässä. Sitä ei nimittäin ikinä tiedä, sillä täällä on paljon pelaajia, joilla on paljon sananvaltaa omissa seuroissaan.
Varsinaista työtarjousta ei tullut vieläkään, kuten ei myöskään edellisellä kerralla St. Louisissa, vaan hän teki tryout-sopimuksen Vancouver Canucksin kanssa, missä hän tulee siis NHL:n harjoitusleirin ajan antamaan näyttöjä sekä Canucksille että myös kaikille muille NHL-seuroille.
Asiasta kertoi Sportsnetin toimittaja Dan Murphy.
Mikäli Upshall, joka on pelannut NHL-urallaan 696 runkosarjaottelua ja tehnyt niissä tehopisteet 131+135=266, ei saa sopimusta Vancouveriin, tai minnekään muualle, suuntaa hän eittämättä Eurooppaan, jossa suurena houkuttimena toimivat olympialaiset… ja raha.
– Olympialaiset, ne rahamäärät, joita eurooppalaisseurat tarjoavat… On vaikea sanoa ”ei” sellaiselle tilaisuudelle. Pelaaminen olympialaisissa olisi toteen käynyt unelma.
Vancouverissa saatetaan ensi kauden osalta haaveilla paikasta pudotuspeleissä, mutta kovinkaan monen muun papereissa se ei ole kovinkaan todennäköinen skenaario. Seura on nimittäin ainakin osittaisen uudelleenrakennusprojektin keskellä – samaan aikaan, kun nuoria ajetaan sisään, seuraan tuodaan myös konkareita, kuten esimerkiksi Thomas Vanek aiemmin tässä kuussa.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Suomalaishyökkääjä rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!