Tässäkö NHL:n uusi Marc-Andre Fleury? – ’Tiedän missä vaiheessa uraani olen’
Kuva: Getty Images
Kahtena viime kaudella Pittsburgh Penguinsin Marc-Andre Fleury joutui alkamaan tyytyä enemmän ja enemmän kakkosvahdin rooliin, sillä etenkin pudotuspeleissä torjuntavastuun häneltä ryöväsi huippulupaava Matt Murray.
Kun Murray löi lävitse toissa kevään pudotuspeleissä, menetti Fleury virallisesti ykkösvahdin tonttinsa nuorelle kanadalaiselle. Veteraanivahti ei jäänyt kuitenkaan rypemään, sillä hän antoi kaiken tukensa Murrayn tekemiselle.
Hiukan vastaavassa tilanteessa on nyt Carolina Hurricanesin Cam Ward, sillä seura hankki kesällä riveihinsä Scott Darlingin. Blackhawkin kakkosvahtina edelliset kaksi kautta toiminut yhdysvaltalainen teki seuran kanssa myös heti kättelyssä neljän vuoden jatkosopimuksen, joka on arvoltaan 16,6 miljoonaa dollaria.
Paperilla siis vaikuttanee ainakin siltä, että Darling on tullut jäädäkseen, ja että seura toivoo hänestä joukkueen uutta ykkösvahtia. Myös Ward on tietoinen tilanteesta, mutta hän ei ole jäänyt rypemään itsesäälissä.
– Olen vain realistinen, sillä ymmärrän tilanteen. Tiedän sen, että häntä ei hankittu ja hänelle ei tehty pitkää rahakasta jatkoa vain siitä syystä, että hänestä toivotaan hyvää kakkosvahtia, Ward kertoi News&Observerin mukaan.
Ward luonnollisesti aikoo antaa kaikkensa sen eteen, että myös hän pääsee pelaamaan mahdollisimman paljon. Samalla mies tiedostaa karut faktat, ja sen, mikä on seuralle kaikista parasta.
– Tiedän missä vaiheessa uraani olen. Olen ehdottomasti kilpailullinen kaveri ja haluan saada pelata paljon ja tehdä kaikkeni, jotta ansaitsisin peliaikani. Toivon kuitenkin samalla, että hän pystyy ottamaan sen seuraavan askeleen. Hän on nimittäin ansainnut sen.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Podcast: Jarmo Kekäläinen valmistelee fanien unelmahankintaa – NHL-legenda kiikarissa
- Gavin McKenna solmi NHL-tulokasdiilin – joutui tekemään heti ison myönnytyksen
- Oho! Ennätystarjous tehty NHL:ssä
- Ei kai taas! Connor Bedard loukkaantui
- Dallas Starsin kapteenista tipahti sopimusuutisia
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Montréal Canadiensille merkittävä pelaajasopimus
- Leevi Meriläinen sai uuden NHL-sopimuksen
- Aleksandr Ovetškinille uusi sopimus
- Jymysiirto NHL:ssä – tässä Edmontonin uusi ykkösvahti
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Dallas ja Nashville pelaajakaupoilla – Stars luopuu taiturihyökkääjästään
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen NHL:ssä
- NHL:ssä paljastui kiero offer sheet -tarjous – ”Likainen temppu”
- Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Joonas Korpisalo treidattiin NHL:ssä – toiseen suuntaan suomalaishyökkääjä
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Jättikäänne NHL:ssä – John Carlson jätti Carolinan ja hyppäsi kilpailijan leiriin
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”