Avalanchen nuorukainen liittyy ”koskemattomien kerhoon”? – Lähde lupailee jatkosopimusta
Kuva: Getty Images
Colorado Avalanchen mennyt kausi meni täysin penkin alle, sillä pisteiden valossa se pelasi NHL:n palkkakatto-aikakauden surkeimman sesongin.
Tästä johtuen käytännössä kaikki seuran pelaajat olivat yhdessä vaiheessa myynnissä, mutta mitään sen suurempia liikkeitä GM:nä toimiva Joe Sakic ei suorittanut. Muun muassa Matt Duchenen lähdöllä ollaan spekuloitu koko lopputalvi, kevät ja kesä, mutta tästäkin huolimatta kanadalaishyökkääjä on yhä Avalanchen palkkalistoilla.
Käytännössä ainoastaan Nathan MacKinnon, Mikko Rantanen sekä huippulupaava Tyson Jost ovat Avalanchen koskemattomat pelaajat. Näin ainakin GM Sakic on aiemmin ehtinyt kertomaan.
Samaa voitaneen mitä ilmeisimmin sanoa myös puolustaja Nikita Zadorovista, sillä seura on työstämässä nuorukaisen kanssa uutta sopimusta.
22-vuotiaan venäläispuolustajan tulokaspahvi tuli umpeen viime kauden päätteeksi, joten tällä hetkellä hän on rajoitettu vapaa agentti.
Sopimusneuvottelut ovat kuitenkin venyneet koko kesän mittaisiksi, mutta tästäkin huolimatta Avalanchen ja venäläisen uskotaan pääsevän ajan mittaan uuteen jatkosopimukseen. Tästä antoi ainakin varmoja kommentteja tilannetta läheltä seurannut lähde.
– Luottakaa minuun, he tulevat pääsemään sopimukseen. Voitte olla tästä varmoja, lähde kertoi BSN Denverin mukaan.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan