Detroit Red Wingsin varattua Vili Saarijärven vuoden 2015 varaustilaisuuden kolmannella kierroksella, hänen kokonsa aiheutti eniten kysymysmerkkejä ja huolenaiheita.

Nyt kaksi vuotta myöhemmin Saarijärvi on tehnyt kaikkensa mitä on kokonsa eteen pystynyt ja näyttikin hyvältä Red Wingsin kehitysleirillä aiemmin tässä kuussa, erityisesti sulava luistelu on vakuuttanut valmennusjohdon. Tulevana syksynä hän aloittaa ammattilaisuransa todennäköisesti farmista hallitsevan AHL-mestari Grand Rapids Griffinsin paidassa.

– Odotan kovaa ja vaikeaa vuotta, Saarijärvi kertoi Detroit Free Pressille.

– Yritän tehdä joka päivä niin paljon töitä kuin mahdollista. Olen innoissani. Siellä on paljon hienoja tyyppejä, se on hieno kaupunki ja joukkueella on upeat fanit.

20-vuotias Rovaniemeltä lähtöisin oleva puolustaja kärsi viime kaudella rannevammasta ja siitä syystä OHL-kausi jäikin vajavaiseksi. Saarijärvi teki 34:een runkosarjaotteluun Mississauga Steelheadsin paidassa tehot 11+20 ja pudotuspeleissä RoKin kasvatti lisäsi pistesaldoaan viidellä maalilla ja kymmenellä syöttöpisteellä.

– Mielestäni olen kehittynyt paljon niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella, Saarijärvi kommentoi.

– Minusta on tullut paljon voimakkaampi ja olen saanut lisättyä muutaman kilon. Tiedän, etten ole enää kasvamassa pituutta, mutta vahvuuteen voin vaikuttaa. Tiedän olevani niin hyvä luistelija, että pystyn pelaamaan NHL-tasolla.

Saarijärvi oli varaustilaisuudessa 178-senttinen ja 72-kiloinen. Tätä nykyä rovaniemeläinen on 79-kiloinen.

Saarijärvi on liikkuva, tekee fiksuja päätöksiä kiekolla ja omaa hyvän laukauksen, jonka saa siniviivalta maalia kohti. Hänellä on mahdollisuus näyttää AHL:ssä ylivoimataitojaan, niin kuin teki OHL:ssä.

– Se tulee olemaan vaikeampaa AHL-tasolla, mutta haluan ottaa haasteen vastaan ja tehdä töitä sen eteen niin paljon kuin mahdollista, hän myönsi.

Saarijärvi näki jo hieman, mitä tulevan pitää kun vietti aikaa Griffinsin kanssa AHL:n konferenssifinaalien aikaan.

– Se oli mahtava mahdollisuus minulle, hän kertoi.

– Peli on nopeampaa ja kovempaa. Pelaajat ovat vanhempia, joten sinun tulee olla paljon viisaampi, vahvempi ja nopeampi jäällä.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.