Detroitin suomalaislupaus uransa suurimman haasteen edessä – ”Se tulee olemaan vaikeampaa”
Nyt kaksi vuotta myöhemmin Saarijärvi on tehnyt kaikkensa mitä on kokonsa eteen pystynyt ja näyttikin hyvältä Red Wingsin kehitysleirillä aiemmin tässä kuussa, erityisesti sulava luistelu on vakuuttanut valmennusjohdon. Tulevana syksynä hän aloittaa ammattilaisuransa todennäköisesti farmista hallitsevan AHL-mestari Grand Rapids Griffinsin paidassa.
– Odotan kovaa ja vaikeaa vuotta, Saarijärvi kertoi Detroit Free Pressille.
20-vuotias Rovaniemeltä lähtöisin oleva puolustaja kärsi viime kaudella rannevammasta ja siitä syystä OHL-kausi jäikin vajavaiseksi. Saarijärvi teki 34:een runkosarjaotteluun Mississauga Steelheadsin paidassa tehot 11+20 ja pudotuspeleissä RoKin kasvatti lisäsi pistesaldoaan viidellä maalilla ja kymmenellä syöttöpisteellä.
– Mielestäni olen kehittynyt paljon niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella, Saarijärvi kommentoi.
Saarijärvi oli varaustilaisuudessa 178-senttinen ja 72-kiloinen. Tätä nykyä rovaniemeläinen on 79-kiloinen.
Saarijärvi on liikkuva, tekee fiksuja päätöksiä kiekolla ja omaa hyvän laukauksen, jonka saa siniviivalta maalia kohti. Hänellä on mahdollisuus näyttää AHL:ssä ylivoimataitojaan, niin kuin teki OHL:ssä.
– Se tulee olemaan vaikeampaa AHL-tasolla, mutta haluan ottaa haasteen vastaan ja tehdä töitä sen eteen niin paljon kuin mahdollista, hän myönsi.
Saarijärvi näki jo hieman, mitä tulevan pitää kun vietti aikaa Griffinsin kanssa AHL:n konferenssifinaalien aikaan. – Se oli mahtava mahdollisuus minulle, hän kertoi. – Peli on nopeampaa ja kovempaa. Pelaajat ovat vanhempia, joten sinun tulee olla paljon viisaampi, vahvempi ja nopeampi jäällä. NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Dallas Stars hirmuvedossa! Nousi tasoihin jo seuraennätyksen kanssa
- Siirtohuhut käyvät kuumina! Steven Stamkosilta kova lausunto
- Matias Maccelli siirtohuhujen keskellä – Lähde: Toronto torppasi treidin huippuseuraan
- Los Angeles Kingsin kilpavarustelu kiihtyy – seura iski silmänsä toiseenkin Rangers-tähteen
- Kekäläisen Buffalo Sabres hurjassa liidossa – nappasi taas ison päänahan!
- Mikko Rantasen tilanne synkkeni – edessä pidempi huili? ”Friikki loukkaantuminen”
- Tähtihyökkääjän kausi ohi – Dallasille paha takaisku
- NY Rangers hankki hyökkääjän Seattle Krakenista
- Iso käänne: Patrik Laineen osoite vaihtumassa
- Erik Haula siirtohuhujen keskellä – jatkuuko ura mestarisuosikin riveissä?
- Erik Haula siirtohuhujen keskellä – jatkuuko ura mestarisuosikin riveissä?
- Iso käänne: Patrik Laineen osoite vaihtumassa
- Aleksander Barkov: uutta tietoa!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja sai lähtöpassit NHL:ssä
- The Athletic: Steven Stamkosista iso tieto – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään
- Los Angeles Kingsin kilpavarustelu kiihtyy – seura iski silmänsä toiseenkin Rangers-tähteen
- Tähtihyökkääjän kausi ohi – Dallasille paha takaisku
- Mikko Rantasen tilanne synkkeni – edessä pidempi huili? ”Friikki loukkaantuminen”
- NY Rangers hankki hyökkääjän Seattle Krakenista