Tshekkilupaus tulokassopimukseen Carolinan kanssa – seuraako suomalaisen seurakaverinsa jalanjälkiä?
18-vuotias Necas on Hurricanesin ensimmäisen kierroksen varaus (12.) tältä kesältä. Varausvuonnaan tshekkisentteri pelasi mestaruuden voittaneessa HC Kometa Brnon paidassa Tshekin pääsarjassa. Hän teki 41 runkosarjaottelussa tehot 7+8 ja pudotuspeleissä nuori lupaus onnistui neljä kertaa maalinteossa.
185-senttinen ja 81-kiloinen sentteri edusti maataan vuoden 2017 alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskisoissa, jossa teki viiteen otteluun kolme (1+2) tehopistettä. Elokuussa 2016 Necas toimi maansa kapteenina Ivan Hlinka Memorial Cupissa, jonka Tshekki voitti. Necas teki turnauksessa neljässä ottelussa tehot 2+4.
Ensi kauden suunnitelmista tshekkiläislahjakkuudella ei ole vielä tarkkaa tietoa – hän saattaa pysyä kotimaassaan, mutta rapakon taakse OHL:ään siirtyminenkään ei ole poissuljettu vaihtoehto, sillä Necas osallistuu Saginaw Spiritin harjoitusleirille elokuussa.
On siis mahdollista, että hän seuraa tulevan suomalaisen seurakaverinsa Janne Kuokkasen jalanjälkiä. Kuokkanen siirtyi itse viime kaudella Oulun Kärpistä London Knightsin paitaan varausvuotensa jälkeen. NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ukko-Pekka Luukkonen: loistouutinen
- Mikael Granlund hirmuvireessä – ennennäkemätön temppu!
- Kallispalkkainen ruotsalaisfloppi: kausi ohi
- The Fourth Period: Patrik Laineen sopimusneuvotteluissa yllätyskäänne
- Sebastian Aho sai haluamansa – kiittelee Carolinan huippuhankintoja: ”Loistavia”
- Buffalo synkässä tilanteessa: kaksi tähtipelaajaa haluaa pois?
- Näin voit voittaa itsellesi NHL26-videopelin!
- Patrik Laineen tilanteesta uusi paljastus
- Kriisi kytee Torontossa: Valmentaja haukkui tähtiketjunsa – ”Olen kyllästynyt siihen”
- Ismo Lehkonen lataa hurjan ennustuksen Floridasta: ”Jäävät selkeästi ulos pudotuspeleistä”
- Kriisi kytee Torontossa: Valmentaja haukkui tähtiketjunsa – ”Olen kyllästynyt siihen”
- Raju väite: NY Rangers tarjosi Artemi Panarinille naurettavaa sopimusta – pakit tuli
- Ismo Lehkonen lataa hurjan ennustuksen Floridasta: ”Jäävät selkeästi ulos pudotuspeleistä”
- Surkea tieto: Patrik Laine pitkään sivussa!
- The Fourth Period: Patrik Laineen sopimusneuvotteluissa yllätyskäänne
- Sebastian Aho sai haluamansa – kiittelee Carolinan huippuhankintoja: ”Loistavia”
- Ukko-Pekka Luukkonen: AHL-komennus!
- Buffalo synkässä tilanteessa: kaksi tähtipelaajaa haluaa pois?
- Patrik Laineen tilanteesta uusi paljastus
- Matthew Schaefer teki uskomattoman tempun NHL:ssä!