Vancouverissa luotetaan ruotsalaisiin – ensi kaudella täysin ruotsalainen maalivahtitandemi?
Kuva: Getty Images
Vancouver Canucks olisi halunnut pitää kokeneen Ryan Millerin riveissään, mutta tämä on suuntaamassa Anaheim Ducksiin.
Millerin on tiedetty jo pitkään hamunneen siirtoa Kaliforniaan, sillä hänen vaimonsa, näyttelijä Noureen DeWulf, asuu Hollywoodissa.
Kun Miller aikanaan lähti Buffalo Sabresista, puhui hän jo tuolloin avoimesti havittelevansa siirtoa johonkin kolmesta kalifornialaisseurasta, mutta tuohon aikaan hän haki selkeää ykkösvahdin asemaa ja sitä ei ollut tarjolla San Josessa, Los Angelesissa tai Anaheimissa.
Nyt hänen kuitenkin uskotaan tyytyvän Ducks-vahti John Gibsonin kakkosvahdiksi, joskin kokenut yhdysvaltalainen varmasti näkee maanmiehensä haastamisen mahdollisena.
Millerin ratkaisu on pakottanut Canucksin katselemaan muita vaihtoehtoja ja Fox Sportsin toimittaja Andy Strickland tietää kertoa, että kanadalaisseura olisi jo solminut kaksivuotisen sopimuksen maalivahti Anders Nilssonin kanssa.
27-vuotias ruotsalainen vietti viime kauden Buffalo Sabresissa, jossa hän toimi maanmiehensä Robin Lehnerin kakkosena. Sama pesti olisi edessä myös Vancouver Canucksissa, Jacob Markströmin takana.
Nilsson on edustanut aiemmin urallaan New York Islandersia, St. Louis Bluesia ja Edmonton Oilersia. Toistaiseksi parhaan mahdollisuutensa hän sai kuitenkin Buffalossa, jossa hän pelasi 26 runkosarjaottelua tilastoin 92,30/2.67.
Kaiken kaikkiaan Vancouver Canucksilla on sopimus peräti kuuden ruotsalaispelaajan kanssa, joten Nilsson olisi jo seitsemäs nimi tuolle listalle.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kanadan tähtipuolustaja loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti surkea uutinen
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Raju takaisku: Mikko Rantasen loukkaantumisesta uutta tietoa – huilia edessä
- Paul Maurice otti kantaa Leijonat-huhuihin – ”Joku sekoitti minut”
- Nathan MacKinnonin reaktio palkintojenjaossa naurattaa – ”Karma iski”
- IS: Connor McDavidilta noloa käytöstä – Sidney Crosby joutui paikkaamaan
- NHL-superlupaukselle karu takaisku – kausi ohi
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen
- Maple Leafs onnitteli Auston Matthewsia – fanit raivoissaan: ”En halua nähdä”
- Auston Matthewsille esitettiin kiusallinen kysymys, Quinn Hughes nappasi mikrofonin – ”Siitä median pitäisi puhua!”
- Brady Tkachuk ei peitellyt vihaansa – suorat sanat Kanadasta
- Florida Panthersille huippu-uutisia: Kolme pitkäaikaispotilasta palaamassa kaukaloon
- IS: Connor McDavidilta noloa käytöstä – Sidney Crosby joutui paikkaamaan
- Maple Leafs onnitteli Auston Matthewsia – fanit raivoissaan: ”En halua nähdä”
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Sidney Crosby astui median eteen – kertoi tilanteestaan
- Jack Hughes paljasti: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- Nathan MacKinnon veti tyhjästä maalista ohi – ”Olen vain niin surullinen”
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen
- Loukkaantuneesta Sidney Crosbysta iso paljastus – Josh Morrissey koki kovan kohtalon