Pyytävätkö venäläistähdet Montrealilta liian suuria – nouseeko hintapyyntö esteeksi?

Venäläiskonkari Andrei Markov on edustanut koko vuonna 2000 käynnistyneen NHL-uransa ajan yhtä ja samaa seuraa.
Tuo kyseinen seura on Montreal Canadiens ja siellä hän haluaisi jatkaa myös tulevat kaksi kautta. 38-vuotiaan puolustajan sopimus nimittäin päättyy tähän kesään ja hän hakee kanadalaisseuralta kaksivuotista jatkosopimusta.
Markov on varmasti haluttu pelaaja, mutta kuuma peruna kuuluu: onko Canadiens valmis sitoutumaan näin iäkkääseen pelaajaan automaattisesti kahdeksi vuodeksi ja vieläpä yhteisarvoltaan 7 miljoonan dollarin jatkosopimuksella?
Viimeiset kahdeksan kautta Canadiensin varakapteenina toiminut Markov on toki edelleen hyvä puolustaja, mutta esimerkiksi viime kaudella hän joutui olla loukkaantumisten vuoksi sivussa 20 runkosarjaottelusta.
Sinällään siinä ei ole määrällisesti vielä mitään hälyttävää, mutta toisaalta edellisten kolmen kauden aikana häneltä jäi väliin vain kolme ottelua.
Samaan aikaan on aiheellista pohtia myös hänen pelillistä tasoaan. Viime kaudella hän oli todella hyvä, tehden 62 runkosarjaotteluun tehot 6+30=36 ja tehotilaston ollessa +18, mutta joulukuussa 39 vuotta täyttävän pelaajan kohdalla mikään ei ole enää itsestäänselvää.
Toisaalta taas Markovin kohdalla tiedetään tismalleen, että mitä hän antaa joukkueelleen sekä kaukalossa että sen ulkopuolella, sillä hän on pelannut Canadiens-paidassa huikeat 990 runkosarjaottelua ja tehnyt niissä pisteet 119+453=572.
Canadiensin GM:nä toimiva Marc Bergevin onkin kinkkisessä tilanteessa venäläispelaajiensa kanssa, sillä eri tietolähteiden mukaan Alexander Radulov on pyytänyt vuosipalkakseen 7 miljoonaa dollaria ja nyt siis Markov hakee 3,5 miljoonaa dollaria kautta kohden.
Mitä tapahtui NHL Draftissa? KAIKKI TÄÄLTÄ.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Suomalaishyökkääjä rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä