Jordan Eberle kaupattiin odotetusti NY Islandersiin – todella yllättävä vaihtokappale toiseen suuntaan

New York Islandersin tiedettiin olevan vahvasti Edmonton Oilers -hyökkääjä Jordan Eberlen kintereillä ja pari tuntia sen jälkeen, kun raportoimme asiasta, siirto konkretisoitui.
Islanderista vastineena toiseen suuntaan siirtyy hyökkääjä Ryan Strome. Hänen siirtoaan voidaan pitää yllätyksenä, sillä ensinnäkin Oilersin tiedetään tarvitsevan puolustajia, joita Islandersilla olisi eittämättä ollut tarjota ja toisekseen brooklynilaisseura tarvitsee nimenomaan lisää tulivoimaa hyökkäyspäähänsä.
Nyt nähdyn siirron myötä Oilers jäi ilman puolustajaansa ja Islanders menetti maalintekovoimaa hankkiessaan varsin hyvän ja nuoren hyökkääjän.
Sekä Strome että Eberle molemmat ovat ykköskierroksen varauksia. Islanders huusi Stromen nimen vuoden 2011 varaustilaisuudessa viitosnumerolla, kun taas Oilers varasi Eberlen vuoden 2008 varaustilaisuudessa numerolla 22.
Strome sai NHL-uralleen erinomaisen alun, kun hän heti ensimmäisellä täydellä NHL-kaudellaan iski 81 runkosarjaotteluun tehot 17+33=50 ja seitsemään pudotuspeliotteluun neljä tehopistettä.
Sen jälkeiset kaksi kautta ovat kuitenkin olleet niin haastavia, että ajoittain 23-vuotiasta kanadalaista on istutettu jopa katsomon puolella ja tarkalleen ottaen hän on kahden viime kauden aikana tehnyt 140 otteluun pisteet 21+37=58.
Eberle on niin ikään taantunut hieman, vaikka hän merkkauttikin päättyneen kauden runkosarjassa tehot 20+31=51. Hänen kohdallaan kaupan sinetöi kuitenkin NHL-uran ensimmäiset pudotuspeliesitykset: 27-vuotias kanadalaislaituri pelasi varjojen mailla, teki 13 otteluun vain kaksi tehopistettä ja hänen tehotilastonsa oli -6.
Kaiken kaikkiaan nyt nähty kauppa tarjoaa molemmille pelaajille uuden mahdollisuuden, joten sinällään kyseessä on Stromen ja Eberlen osalta win-win-tilanne. Sen sijaan Oilersin olisi voinut odottaa saavan Eberlestä enemmänkin irti, joten joukkueista Islanders on tämän treidin lievä voittaja.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Suomalaishyökkääjä rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!