Sami Vatanen ei ainoa puolustajamarkkinoiden kova nimi – Wild-kaksikko herättää valtavaa kiinnostusta
Kuva: Getty Images
Kun on puhe NHL:n siirtohuhuista, on Anaheim Ducksin Sami Vatanen näiden suhteen yksi kesän kuumimmista nimistä. Tämä juontuu siitä, että Ducks ei halua luopua suomalaispuolustajastaan ilmaiseksi kesän laajennusdraftissa.
Vatasella on kuitenkin puolustajamarkkinoilla useita kilpailijoita, kuten esimerkiksi Minnesota Wildin Matt Dumba sekä Jonas Brodin.
Nimittäin nyt The Star Tribunen Michael Russon mukaan Wild on saanut kaksikosta ”merkittäviä tarjouksia”. Se, että mitkä joukkueet ovat miehistä tarjonneet, on yhä hämärän peitossa.
23-vuotias Brodin on erinomainen puolustava puolustaja, jonka sopimusta on jäljellä vielä seuraavan neljän kauden ajan. Pahvin cap hit on suotuisa, 4,16 miljoonaa dollaria. Lisäksi mies iski viime kaudella 68 runkosarjaotteluun kovimman pistemääränsä hänen NHL-urallaan; 3+22. 22-vuotias Dumba on Wildin ensimmäisen kierroksen varaus (7.) kesältä 2012, ja hän onkin osittain lunastanut häneen kohdistetut odotukset. Nuorukainen on nimittäin iskenyt kahdella perättäisellä kaudella 10 maalia tai yli, joten hänen ehdoton vahvuutensa on kiekollinen pelaaminen. Dumban 2,55 miljoonan dollarin sopimus umpeutuu tulevan kauden päätteeksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Utah julkisti ison diilin luottopakkinsa kanssa
- Melkoinen ero rahassa: Columbus ja maalivahti Jet Greaves kaukana toisistaan välimieskäsittelyssä
- Chicago Blackhawks jättivahvistuksen kintereillä – Connor Bedard innostui: ”Mahtava pelaaja”
- Montreal Canadiens julkisti uusia sopimuksia – haaviin ex-NHL-päävalmentaja
- Minnesota Wild haluaa Dylan Larkinin – torppasi toisen tähden siirron seuraan
- New Jerseyn kolminkertainen Stanley Cup -mestari: KHL-sopimus
- The Athletic: Patrik Laineen ympärillä tapahtuu nyt
- NHL-ura on ohi – ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- The Athletic: Eeli Tolvasen tilanteesta tuli uusi tieto
- Kapteenilta tylyä tekstiä Mikko Rantasen visiitistä Carolinassa – ”Suoraan sanottuna”

- Connor Bedard allekirjoitti jättidiilin – nousi NHL:n palkkakuninkaiden joukkoon