Ottawa menettää varakapteeninsa – 15 vuotta Senatorsia edustanut kovanaama haluaa edelleen pelata

Ottawa Senators ja joukkueen varakapteenina viimeisten viiden kauden ajan toimineen Chris Neilin tiet eroavat ensi kaudeksi.
Tällä viikolla 38 vuotta täyttävä Neil uskoo, että hänellä on edelleen paljon annettavaa NHL:ssä. Jatkossa hänen yllään on kuitenkin – ensimmäistä kertaa urallaan – jonkin muun kuin Ottawa Senatorsin pelipaita.
Kaudesta 2001-02 alkaen Senatorsia edustaneelle Neilille ei olisi yksinkertaisesti ollut enää tarjolla riittävää roolia Ottawassa, joten niinpä osapuolet päättivät lähteä yhteistuumin eri suuntiin.
– Heillä oli tapaaminen hänen kanssaan ja he totesivat hänelle ”Me emme usko sinun olevan onnellinen tarjoamamme roolin suhteen”. Tähän Neal oli vastannut ”Minä luulen myös niin ja luulen, etten kestäisi vuotta sellaisessa roolissa”, Neilin agenttina toimiva Todd Reynolds kertoo Postmedialle.
– He sopivat yhteistuumin lähtevänsä eri suuntiin ja katsotaan, josko jotain parempaa olisi tarjolla, kuin kahdeksan, yhdeksän tai kymmenen minuutin mahdollinen peliaika illassa. Hän haluaa edelleen pelata ja uskoo edelleen pystyvänsä olemaan avuksi kaukalossa. Hän siis haluaa yrittää pelata vielä vuoden verran.
”Seikkailu, jotain uutta ja jännittävää”
Neil ja hänen vaimonsa Caitlin ovat ”ottawalaistuneet” voimakkaasti, mutta koska Neil ei ollut vielä valmis lopettamaan, on hänen katseltava muualle. Mitä todennäköisimmin paluu Ottawaan odottaa sitten pelaajauran jälkeen.
– Hän voisi tehdä ”shawnthorntonit” ja pelata joitain minuutteja siellä täällä, mutta nähdäkseni hän on ennemmin halukas lopettamaan kuin pelaamaan sellaisessa roolissa.
– Jos joku sanoo ”Chris, me haluamme sinut vuodeksi, tässä on roolisi – ole hyvä ja mene taistelemaan paikasta ja sekoittamaan soppaa”, hän ja Cait olisivat valmiita muuttamaan. Kyseessä olisi varmasti seikkailu, jotain uutta ja jännittävää, minkä jälkeen he palaisivat takaisin Ottawaan.
Tällä hetkellä NHL-piireissä pidetäänkin lähes satavarmana, että Senators-paidassa 1 026 runkosarjaottelua pelanneelle, niissä 250 tehopistettä tehneelle ja 2 522 jäähyminuuttia ottaneelle Neilille löytyy vielä ottaja, nimenomaan yksivuotisella sopimuksella.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kausiennakko 2025-26: Utah Mammoth
- Buffalo Sabres on kokenut kirvelevän suomalaistakaiskun
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Kausiennakko 2025-26: New York Islanders
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- Toimittaja: Kirill Kaprizov hylkäsi historiallisen sopimustarjouksen!
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- Florida värväsi lisää uusia pelaajia – kahdelle miehelle testisopimukset
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Dallasille neljä uutta testipelaajaa – mukana lähes 400 NHL-ottelun hyökkääjä sekä Liiga-vahti
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Kausiennakko 2025-26: Anaheim Ducks