Florida Panthers koki ennen kauden 2016-17 alkua jättimäisen muodonmuutoksen, kun viime kesänä GM:ksi nimetty Tom Rowe perusti lähes yksinomaan kaikki ratkaisunsa tilastomenetelmiin.

Jotain Rowen toimintatavoista kertoi se, että hän lähti muuttamaan täysin oikeita askeleita ennen viime kautta ottaneen joukkueen rosteria dramaattisesti. Kuvaavaa tilanteelle olikin se, että silloiselta päävalmentajalta, Gerard Gallantilta, vietiin pois hänen näköisensä joukkue.

Gallant oli kommenteissaan varovainen ennen päättyneen kauden alkua, mutta sen verran hän sanoi julkisesti, että joukkue ei ole niin fyysinen, kuin hän toivoisi sen olevan.

Lopulta Gallant sai jo aikaisessa vaiheessa kautta potkut, mitä kritisoitiin laajasti NHL-piireissä. Hänet oli nimittäin sijoittunut edellisen kauden paras valmentaja -äänestyksessä toiseksi ja ennen potkujaan Panthers oli kärsinyt lukuisten avainpelaajiensa poissaoloista.

Tässä vaiheessa Rowe lähti toteuttamaan unelmaansa päävalmentajana toimimisesta NHL-tasolla, sillä hän ei ollut koskaan aiemmin työskennellyt kyseisen tittelin alla. Lopulta Panthersin kaudesta tuli täydellinen pannukakku ja Rowe sai lähteä sekä GM:n että päävalmentajan tontilta.

”Jääkiekko on erilainen eläin, tämä ei ole baseballia”

Nyt niitä Rowen jättämiä jäännöksiä siivoillaan seuran johtoportaan toimesta vauhdilla pois. Jotain seuran suhtautumisesta Rowen katastrofaaliseen vuoteen seurassa kertookin se, että uudeksi päävalmentajaksi palkattiin Bob Boughner (kuvassa), joka ei juurikaan tilastomenetelmistä perusta.

– Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että ne (tilastomenetelmät) ovat ottaneet osan jääkiekon puhtaudesta pois. Minun teoriani on se, että analyysit ovat käyttökelpoisia tiettyyn pisteeseen saakka, mutta luonnollisesti sitä työskennellään edelleen ihmisten parissa, Boughner paalutti 560 WQAM -radiokanavan haastattelussa.

– Jääkiekko on erilainen eläin, tämä ei ole baseballia. Tämä ei ole hitaasti etenevä urheilulaji, vaan kaikki tapahtuu huippunopeudessa ja todella vauhdikkaasti. Loppujen lopuksi minulle tärkein tilasto on voittosarake. Ne numerot merkkaavat minulle kaikkein eniten.

Boughner lienee Rowen lyhyen aikakauden jälkeen juuri sitä, mitä Panthers kipeästi tarvitsee, kun asioita yritetään palauttaa siihen malliin, mitä ne olivat vielä vuosi sitten.

– Totta kai on olemassa joitain käyttökelpoisia työkaluja, mutta olen ollut niin pitkään mukana jääkiekossa, että tiedän olemmeko pelanneet hyvin tai huonosti. En tarvitse sen tajuamiseen mitään kaavioita ja tiedän, milloin muutoksia on tehtävä.

– Tulen saamaan joka aamu tilastopaketin pöydälleni ja aion katsoa tiettyjä asioita, joista pidän ja joista en pidä. Loput heitän varmaankin roskakoriin.

Boughnerin palkkauksesta päätti seuran GM:nä nykyisin toimiva Dale Tallon, joka viime kesänä ”ylennettiin” juuri GM:n paikalta urheilutoimenjohtajaksi, pois siis Rowen tieltä. Nyt Floridassa on kuitenkin palattu takaisin sille tielle, joka oli eittämättä viemässä nuorta joukkuetta oikeaan suuntaan.