Hävettääkö yhtään, Gary Bettman? – Kyseenalainen tuomio sai ihmiset raivon partaalle (KUVAT)

”Videotarkastus on toiminut juuri niin, kuin sen oli tarkoituskin.” Näin kertoi NHL:n komissaari Gary Bettman, Star Tribunen Michael Russon Twitter-tilin mukaan, vain kolmisen tuntia ennen ensimmäisen NHL-finaalin alkua.
Olisi ollut mielenkiintoista päästä komissaarin pään sisään siinä vaiheessa, kun PK Subbanin iskemä avausmaali vedettiin takaisin ottelun avauserän aikana. Olisiko Bettman sanonut samat sanat, kuin ennen ottelun alkua, vai olisko ääni muuttunut kellossa.
Subbanin hylätty maali oli nimittäin lopulta hyvin kyseenalainen. Se, että oliko tilanne paitsio vai ei, ei koskaan selvinnyt kotikatsojille saakka. Paitsi tietenkin siinä vaiheessa, kun tuomari kertoi päätöksestä.
Tuomarien päätös, ja muutoinkin koko pitkään kestänyt tarkastaminen, eivät keränneet faneja lainkaan. Buffalo Newsin urheilutoimittaja Mike Harrington toivoikin Twitter-tilillään, että Bettman saataisiin takaisin lavalle puhumaan systeemin toimivuudesta.
Muutoinkin kokeneet kiekkotoimittajat kävivät sosiaalisessa mediassa todella kuumana, millä tavalla Subbanin iskemä avausmaali vedettiin takaisin. Mielipiteensä antoivat muun muassa TSN:n Jason Gregor, Fox Sportsin Pete Blackburn sekä St. Louis Bluesista raportoiva Andy Strickland. Mukaan mahtui myös PK:n velipojan, Malcolm Subbanin, kaiken kertova twiitti.
Älkää kuitenkaan syyttäkö tästä Pittsburgh Penguinsia ja sen valmentajaa Mike Sullivania, joka osasi loisteliaasti käyttää NHL:n tarjoamaa ”aukkoa säännöissä”. Syyttäkää puhtaasti NHL:ää, joka sallii tämän naurettavuuden aina finaaleissa saakka.
NHL-fanin koti: KAIKKI PLEIJAREISTA.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Suomalaishyökkääjä rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!