Vancouver Canucks pakotettu tekemään jatkopahvi ex-tähdelle – ”Tällä hetkellä ei ole toista vaihtoehtoa”

Vancouver Canucksin kaksijakoinen kausi päättyi jo hyvissä ajoin runkosarjaan, sillä se sijoittui koko NHL:n toiseksi viimeiseksi, ”juuri” ennen Colorado Avalanchea.
Siksi sillä on eittämättä edessään jälleenrakennus, sillä nykyisellä rungolla joukkue ei valitettavasti tule saavuttamaan yhtikäs mitään.
Se on kuitenkin varmaa, että Canucksin on jatkettava tulevalla kaudella samalla maalivahtitandemilla, kuin tähänkin asti. Toisin sanoen seuran GM Jim Benningin on tehtävä jatkosopimus veteraanivahti Ryan Millerin kanssa.
Miehen 6 miljoonan dollarin cap hitillä varustettu sopimus tulee nimittäin päätökseensä tulevana kesänä, eikä joukkueella ole varaa luopua miehen palveluksista. Syy tähän on yksinkertainen, mikä käy ilmi Fanragsportsin sivuilta löytyvästä artikkelista:
”Millerin pitäminen on siltäkin osin Benningille tärkeää, että juuri tällä hetkellä ei ole toista vaihtoehtoa. Varavahti Jacob Markströmillä on yhä todistettava olevansa NHL-tason ykkösmaalivahti. Myös muualtakaan et saa tällä hetkellä aloittavaa veskaria, joten Miller on tällä hetkellä ainoa vaihtoehto.”
Pian 37 vuotta täyttävä Miller on yhä edelleen pätevä NHL-tason maalivahti, mutta parhaat päivät ovat auttamatta jo hänen kohdallaan takana. Seura toivookin nyt takuuvarmasti, että lupaava Thatcher Demko kasvaisi mahdollisimman nopeasti pelaajaksi, johon Canucks pystyisi jatkossa luottamaan.
NHL-fanin koti: KAIKKI PLEIJAREISTA.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Gerard Gallantilta yllätyspäätös: tähtivalmentajan ura jatkuu KHL:ssä
- Jaroslav Halak: ura päättyy
- Nazem Kadri valmis treidiin – vain nämä kaksi seuraa kelpaavat
- Columbuksen ykköskierroksen varaus jätti siirtopyynnön
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – Toronto saa oman varauksensa riveihinsä
- Yli 32 miljoonaa dollaria! Liigan entinen tähtivahti löi rahoiksi NHL:ssä
- Pierre LeBrun: Kokenut NHL-valmentaja matkalla KHL:ään!
- Lähde: Anaheim Ducks valmistelee seuraavaa isoa jytkyä – tämä NHL-lahjakkuus kaupataan!
- TPS-taustainen puolustaja jättää NHL:n – palaa Eurooppaan
- Montreal Canadiens vahvisti sentteriosastoaan: Haaviin entinen kärkivaraus
- Matthew Tkachukista karmea paljastus
- Lähde: Anaheim Ducks valmistelee seuraavaa isoa jytkyä – tämä NHL-lahjakkuus kaupataan!
- TPS-taustainen puolustaja jättää NHL:n – palaa Eurooppaan
- Joe Thornton löysi töitä NHL:stä
- Montreal Canadiens vahvisti sentteriosastoaan: Haaviin entinen kärkivaraus
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä siirtyy Sveitsiin