MM 2017: Kisojen MVP täysin oikeaan osoitteeseen – mykistävän kova debyytti MM-tasolla
Kuva: Getty Images
Ruotsi ja Kanada pelasivat eilen illalla yhden historian parhaista ja viihdyttävimmistä MM-finaaleista miesmuistiin. Ottelun voittaja löytyi vasta voittolaukauskilpailun kautta, kun rakas länsinaapurimme valtasi itselleen himoitun MM-kullan.
Normaalisti MM-tasolla menestyvälle Ruotsille maailmanmestaruus oli ensimmäinen sitten vuoden 2013, joten kullan maku oli tällä kertaa varmasti erityisen hyvä.
Finaalin jälkeen selvisi myös turnauksen All Stars -kentällinen, josta voit lukea lisää täältä. Samalla IIHF jakoi turnauksen parhaan pelaajan palkinnon, toisin sanoen MVP:n, joka meni Ruotsin William Nylanderille.
Nylanderille MM-turnaus oli ensimmäinen laatuaan. Itseasiassa eilen päättyneet pelit olivat miesten tasolla ruotsalaisen ensimmäiset maajoukkuepaidassa. Takana ei ollut edes siis minkäänlaisia EHT-otteluita tai muita vastaavia.
Tästäkin huolimatta Nylander oli turnauksessa mykistävän kovalla tasolla. Hän pelasi Tre Kronorin paidassa 10 ottelua, joissa nuorukainen teki seitsemän maalia ja yhteensä 14 tehopistettä. Näiden avulla hän oli turnauksen neljänneksi tehokkain pelaaja, heti Artemi Panarinin, Nikita Kucherovin sekä Nathan MacKinnonin jälkeen. Maaleissa Nylander sen sijaan oli koko turnauksen paras, yhdessä juuri Kucherovin sekä Nikita Gusevin kanssa. Nylanderin muista yllämainituista pelaajista erottaa kuitenkin se, että hän voitti turnauksen päätteeksi MM-kultaa.
elma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tampa Bay Lightning kiinnitti kovaotteisen pelurin
- Raju väite: Colorado Avalanchen GM jättää seuran – siirtymässä kilpailijan leiriin!
- Leijonat sai NHL-vahvistuksen mukaan – ketjut myllättiin uusiksi!
- MM-nöyryytys oli liikaa: Ruotsin tähdet ottivat yhteen – Oliver Ekman-Larsson latasi suorat sanat
- Cale Makarista synkkä päivitys: kausi ohi?
- Huhumylly käy kuumana: San Jose Sharksin tähti lähtökuopissa
- MM-kisoissa jättiyllätys: USA on vaarassa jäädä ulos pudotuspeleistä
- Chicagon 19-vuotiasta superlupausta sattui MM-kisoissa – Jukka Jaloselta tivattiin vastausta
- Vegas iski Coloradon kuilun partaalle
- Konsta Helenius Iso-Britanniasta: ”Ei ollut ehkä se kovin peli”
- Tällainen joukkuekaveri Jesse Puljujärvi oli – Sidney Crosby IS:lle: ”Kun pelasi Pittsburghissa…”
- The Athletic: Jarmo Kekäläinen haluaa kiinnittää tämän kaksikon pitkillä sopimuksilla
- Mikael Granlundin ilmaveiviä juhlistettiin MM-kisoissa – Jussi Jokinen Viaplaylla: ”Ei ollut Mikke ihan tyytyväinen”
- Kimmo Timonen ohjeistaa Jarmo Kekäläistä: Tämä tähtipelaaja pihalle Buffalosta
- Sidney Crosby paljasti hurjan suunnitelmansa – ei aio lopettaa vielä pitkään aikaan!
- Huhumylly käy kuumana: San Jose Sharksin tähti lähtökuopissa
- Chicagon 19-vuotiasta superlupausta sattui MM-kisoissa – Jukka Jaloselta tivattiin vastausta
- The Athletic: Pittsburgh Penguinsin maalitykki lähtee!
- Ville Nieminen sanoi sen ääneen – täräytti hurjan arvion Konsta Heleniuksesta!
- Cale Makarista synkkä päivitys: kausi ohi?