Jääkiekon MM-kisat tuntuvat kovinkin usein pitävän sisällään mitä erikoisimpia omia maaleja, eikä tämäkään vuosi tuonut poikkeusta.

Tämän kevään MM-kisoissa asialla oli italialaispelaaja Alexander Egger. Saapasmaan ajaessa Tanskan maalin mittaista johtoasemaa takaa, ilman maalivahtia, kokenut 37-vuotias puolustaja kompuroi ja kiekko lirui omaan tyhjään rysään.

Nämä ovat luonnollisesti inhimillisiä virheitä, joihin vaikuttaa niin monta seikkaa. Pelaajalla saattaa olla tilanteessa kova kiire tai vaihtoehtoisesti jää pettää lähes kirjaimellisesti alta, kuten todennäköisesti Eggerin tapauksessa kävi.

Samalla ne ovat kuitenkin varsin hauskoja tapahtumia – siis fanien, ei pelaajien itsensä mielestä – ja niitä on vuosien varrelle mahtunut useampi.

Kaikkein legendaarisin tilanne nähtiin vuoden 2004 MM-kisoissa. Tuolloin Japani, jota ei muuten tuon vuoden jälkeen ole MM-kisojen A-sarjassa nähty, ja Tanska kamppailivat siitä, kumpiko joukkueista joutuu putoamiskarsintoihin.

Tilanne ottelun loppuhetkillä oli 3-3 ja lopulta Japanin Nobuhiro Sugawaran oma maali ratkaisi kaiken. Eikä siinä vielä mitään, nimittäin pienen hetken ajan japanilaispuolustaja luuli ratkaisseen ottelun oman joukkueensa eduksi. Kaiken kukkuraksi kyse ei ollut edes mistään tyhjästä maalista, vaan ihan oman maalivahdin selän taakse isketystä osumasta.

Harva sen sijaan muistaa Sveitsin omaa maalia, jota päästiin todistamaan vuonna 2008. Tuolloin pelattiin Sveitsin ja Venäjän välisen puolivälieräottelun avauserää. Venäjä oli takonut jo tuossa vaiheessa taululle 2-0-lukemat ja lisää oli tulossa, joskin täysin odottamattomalta taholta.

Maalista vastasi tuohon aikaan ensimmäistä MM-turnaustaan pelannut Philippe Furrer, joka on mukana muuten tämän kuluvankin kevään kisoissa, jonka ränniin kiskaisema lämäripurku muodostui aivan joksikin muuksi kuin purkukiekoksi. Hän nimittäin tulitti kiekon joukkueensa aloitusvoiton jälkeen suoraan omaan maaliin, ohitse hölmistyneen Martin Gerberin.